perjantai 11. lokakuuta 2013

5 syytä pitää Gingasta: 2

Palaan taas vanhoihin aloitettuihin aiheisiini eli viisi syytä, minkä takia yhäkin vanhemmalla iällä pidän Ginga-saagasta.

Syy 2: Arvot

Otsikko ei nyt täysin vastaa, mitä hain takaa, mutta tälläinen päätön spekulointi on ihan minulle tyypillistä. :o)

En olisi koskaan kuvitellut pitäväni minkäänlaisesta sotakirjallisuudesta (sitähän Hopeanuoli oikeastaan on). Jälkeenpäin olen myös tajunnut, että Hopeanuoli antaa liiankin ruusuisen kuvan taisteluista. Ajatellaanpa Mutsun valtiaiden liittoutumista Ginin joukkojen kanssa. Ensin Mossin joukot ovat olleet nälkäkuoleman partaalla, Kisaragi on aikaisemmin liittänyt väkipakolla useita muita ryhmiä joukkoihinsa ja kaikki tämä kuitataan yhteisellä karhuretkellä. Todellisuudessa kaikista noista syistä ja toverien menetyksestä olisi syntynyt rähiköintiä ja katkeruutta. Weedissä tämä asia onkin nostettu esille, kun puhuttiin Terryn vaimosta, Lucysta ja kuinka katkera tämä on Kisaragin säilyessä rangaistuksetta Terryn kuoleman takia. Weed sarjana onkin ehkä lähempänä todellisuutta kuin Hopeanuoli.
 

Jos nyt eletään vielä Hopeanuolen idyllisessä maailmassa, niin se on koskettavaa, kuinka entiset viholliset hylkäävät riitansa yhteisen hyvän puolesta. Varsinkin etelässä Akakabuto ei ollut vielä mikään uhka, joten monet liittyivät riveihin hyötymättä siitä itse mitenkään. Tässä asiassa pidän erityisesti Hakurousta. Tyyppi lähti ylittämään meren huhupuheiden perusteella ja otti koko laumansakin mukaan. Hakuroun lauma taisi olla vielä kooltaan suurin, joten sillä oltaisiin saatu kunnon tappelu aikaan Rikin tai Benin kanssa, mutta Hakurou alistui muiden ohjattavaksi, eikä pitänyt itsestänsä suurta meneliä. Juuri tällainen uhrautuvaisuus muiden puolesta ja omien etuuksien tavoittelun unohtaminen kertovat paljon henkilöiden maailmankuvasta ja arvoista.

Lauman piti kasassa suurimmilta osin samat arvot ja ihanteet: toveria ei jätetä pulaan ja toverin henki on omaa henkeä kalliimpi. Ja tarkoitus ei ollut itsemurhaa tehdä, vaan tähän kulminoituu soturien rohkeus, periksiantamattomuus, oikeudentaju ja hyväsydämisyys.

Ilmoituksena vielä, että lisäsin tekstin loppuun tykkäämiskyselyn. Tykkääminen kuten myös kommentoiminen onnistuu myös anonyyminä. Joten jos teillä on omia mielipiteitä, toiveita tai kysyttävää, kommentoikaa vapaasti. Listailin vähän postausaiheita ja pääsin kaksinumeroiseen lukuun, joten ajattelin kysyä, onko kellään toivomuksia tulevista postauksista.

Mitä aiheita nyt on mielessä, niin esittelyitä
 - Shonen Jumpeista (Hopeanuoli)
 - Shin Gaiden tarinoista
 - Joistain Takahashin lyhyistä tarinoista
 - Pari postausta saisin aikaiseksi Yamatosta
 - Weed Worldeista...

Saa myös ehdotella!

Edit. 13.11.13
Tykkäämistoimintoa ei enää löydy.

3 kommenttia:

  1. Hyvä postaus TAAS! Minusta hyviä postaus aiheita olisivat juuri nuo weed Worldit, weed gaiden ja hahmoesittely esim. Bellasta ja olisi sitten huonoa ja hyvää ja taustaa. ;) siinä jotain mitä tuli mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Orionin tapahtumista en paljoa osaa sanoa, joten siitä tulen tuskin paljoa postaamaan. Pistän Weed gaidenin korvan taakse. Siinä on minunkin mielestä hyviä tarinoita, joita voisin yrittää selventää. :o) Ensimmäisestä Worldistä minulta löytyykin jo luonnos, joten mukavaa, että täällä on siitä kiinnostuneita.

      Poista
  2. Minulta todellakin löytyy pari vanhempaa julkaisua, joita koittelen tässä ymmärtää. Perusmangapostauksia Weedin uusimmasta osasta en lähde tekemään (liian valmiiksi pureskeltua ehkä minulle), mutta mitä näitä lyhyitä tarinoita on, niin suomeksi kuin japaniksi, niin voisin kyllä kirjoitella.

    VastaaPoista