Weedin arpajaismainoksia

Innostuin nyt keräämään Weedin arpajaismainoksia yhteen ja tässä mitä nyt löysin.

Weed Tokubetsu Hen -pokkarin (Weed Gaiden + Riki) takakanesta löytyi tälläinen:

 

Palkintoja on ollut monenlaisia: Weed-pehmo, pyyhe, QUO-kortti ja Weed-avaimenperä.

Ei ole oikeastaan arpajaispalkinnoista kyse, mutta Taidekirjan välissä on tälläinen irtomainos tullut mukana, jossa on ollut ohjeet tilata kahdenlaisia tauluja Weed-kuvalla. Todella nättejä, tuollainen Weed ja Sakura -taulu kelpaisi kyllä minullekin.
 

Weed World 4 ja 5 -kirjoista löytyi arpajaispalkintoja eli pehmoja suurimmaksi osaksi. Tässä on vain kuusi hahmoja, vaikka pehmoja on tehty tuplasti tähän verrattuna (puuttuu ainakin Riki, Ben, Rocket, Jouji, John ja Mer). Tietääkö joku, miten näitä muita pehmoja on mainostettu? Weedistä kun ei ole montaa julkaisua tehty, niin jäi ihmetyttämään, mistä sitten muita arpajaispehmoja on voitettu. Kuvissa on myös Weed avaimenperä, kolmenlaisia taskuja ja Toshokortti Weedin ja Sakuran kuvalla (Toshokortit toimivat QUO-korttien tavoin, mutta ne käyvät vain tietyissä kirjakaupoissa maksuvälineenä).

Weed World 5:sta

Weed World 4:stä

Weed Best Selectionin kummankin osan takakannesta löytyy arpajaispalkintoina Orionin julkaisua ja QUO-kortti. Ensimmäisestä löytyy vielä pehmoja (sama kuva muuten kuin Weed worldissä) ja toisesta pokkarista tuttu pyyhe.

#2 Kuvapostaus

Shonen Jumpin 1985 nro:n 36 antia:

Ja veri roiskuu...

Eipä muuta. Nauttikaa!

Kaikki GNG-kannelliset Shonen Jumpit

Siitä on jo kuukausi, kun sain viimeisen minulta puuttuvan Hopeanuolikantisen Jumpin käsiini, mutta tässä on ollut hieman matkustelua, niin olin jo unohtanut mainita asiasta. Samalla sain viimeisen värisivullisen Hopeanuolen luvun, joten keräilyni yksi virstapylväs tuli ylitettyä.

Hopeanuoli-kannelliset kiinnostavat varmastikin faneja enemmän kuin muut Jumpit, joten päätin tehdä pienen esittelyn näistä. Kuvia en nyt ottanut sisällöstä, mutta viimeisestä olenkin aiemmin postauksen tehnyt ja joistain värisivuista tulee postaus sitten ajallaan. Seuraavat kansikuvat on otettu Flickr-sivustolta, jossa on kattava kokoelma Jumppien kansikuvia eri vuosilta.

50/1983

Hopeanuolen ensimmäinen luku, jonka kannessa on nähtävissä vielä Takahashin vanha tyyli. Aitoja värisivuja tässä on seitsemän ja luvun loppuun asti (24 sivua) punaruskeasävytettyjä. Ensimmäiset värisivut löytyvät myös 4. julkaisun ensimmäisestä osasta, mutta sävytettyjä ei löydy.

24/1984

Hopeanuolen 25. luku. Luku alkaa, kun John ja Gin huomaavat olevansa villikoirien piirittämiä. Ei siis sisällä värisivuja, mutta kansikuva on niin upea, että tuo annettakoon anteeksi. Täysin eri tyylinen kuin muut kannet, joissa on yleensä sininen tausta ja Gin hyppäämässä. Meteor Ginin haastattelussa Takahashi mainitsee tämän osan. Hänellä oli tiedossa, että tässä Jumpissa hänen työllään tulee olemaan enemmän huomiota, joten hän päätti laittaa koirat puhumaan nostaakseen Hopeanuolen suosiota. Koirat olivatkin alkaneet pari lukua ennen tätä ensimmäistä kertaa juttelemaan toisilleen.

49/1984

Hopeanuolen 50. luku, mikä on ollut syy, että tähän on laitettu aitoja värisivuja kolme kappaletta ja loput luvusta on sävytettyjä. Kanteen on saatu kivasti sujautettua enemmänkin hahmoja. Luvun alussa Gin on lähtenyt Akamen, Kirikazen ja Jinnain kanssa hakemaan vastalääkettä ja he tulevat Kurojakin yllättämäksi lammesta. Värisivut on julkaistu uudestaan 4. julkaisun kolmannessa osassa.

17/1985

En ole löytänyt syytä tämän kannen julkaisemiselle. Tässäkään ei löydy värisivuja. Luvussa on kohtaus Shikokusta, kun Gin rökittää Sniperin.

49/1985

Hopeanuolen 100. luku ja minun viimeisin hankintani. Luvusta löytyy yhdeksän sävytettyä sivua koirien roikkuessa Madaran kimpussa murtautuessa Akakabuton linnakkeeseen.

19/1986

Lehden ilmestymispäivämäärä on 21.4. ja anime alkoi 7.4. Jumpien päivämäärät kuitenkin jostain syystä merkitään kaksi viikkoa myöhemmäksi. Tämä onkin sitten ilmestynyt samana päivänä kuin anime alkoi. Päivä on näköjään ollut maanantai ja esitysaika ollut klo 19.30. Ei sisällä värisivuja. Luku on susiosan alusta, kun Cross ja pennut on siepattu ja Gin lähtee Fuji-vuorelle etsimään heitä.

Löytyykö suosikkia? Pentu-Gin ja susikansi jakavat minulla ensimmäisen sijan. Näistä kahdesta en vain ole osannut valita suurempaa suosikkia. Joskus vielä teetätän julisteet näistä kahdesta kannesta, niin voin ihastella niitä niin paljon kuin haluan.

Japanilainen Animelehti

80-luvulta on tullut hankittua muutakin kuin Jumppeja. Tämä tuli hankittua, koska minua kiinnosti nähdä, miten Hopeanuoli on ollut esillä japanilaisissa lehdissä. Animage-lehteä julkaistaan Japanissa vielä tänäkin päivänä. 80-luvlla julkaistiin vielä toistakin animeen keskittyvää lehteä, Animedia, mutta ainakaan Wikipedia ei sitä ole listannut nykyisin julkaistaviin lehtiin. Japanilaisia animeen keskittyviä lehtiä on viisi, joista Animage on selvästi vanhin ja suosituin.

Sisällysluettelossa pieni kuva

Oma lehteni (kansi löytyy viimeisestä kuvasta) on vuoden 1986 vol 9 (Syyskuu). Hopeanuoli anime alkoi pyörimään japanilaisessa TV:ssä saman vuoden huhtikuussa, jolloin on ihan ymmärrettävää, että lehdessä on juttua myös Hopeanuolesta. Tosin aika heikonlaisesti. Lehdessä on jotain 40 sivua ja tästä vain aukeama käsittelee Hopeanuolta. No, saman verran kylläkin esitellään myös Dragon Ball'ia ja Hopeanuoli anime oli jo loppumaan päin tähän aikaan, joten se annettakoon anteeksi. Tässä se aukeama:

Jotenkin minusta tuntuu, että artikkelin tekijä ei ole paljoa panostanut kuvien valintaan. Vaikka Madaran kaato olikin yksi huonoiten animoituja kohtauksia, kyllä siitä olisi irronnut parempia otoksia kuin nuo kaksi. Ja pikkukuvat taitavat olla kaikki samasta jaksosta ja parissa on outoja Hopeanuolen hyppykuvia, jotka eivät näitä pysäytettynä niin hienoilta. Kun nämä pikkukuvat mennään läpi oikealta vasemmalle ja ylhäältä alaspäin, niin ne kertovat, kuinka Hayato ja sen veli uhrasivat henkensä tappaakseen vihollisen ja miten tästä suuttunut Gin sitten hyökkää yhden kougan kimppuun.

Enemmän vaihtelua olisi saanut olla eri hahmojen välillä. Kun en japania osaa, niin en tiedä mikä tämän artikkelin tarkoitus oli. Tekstiä on aika vähänlaisesti, joten tämä saattoi olla vain pieni Hopeanuoli-animen mainos, jolloin siihen ei tekohetkellä kiinnitetty sen enempää huomiota. Eivät arvanneet, että joku suomalainen vielä joku vuosi arvostelee rankalla kädellä heidän valintojaan. :o)

Vielä lopuksi pikkuinen kokovertailu tämän lehden, Jumpin ja pokkarin välillä. Kuvista ei nimittäin aina saa selvää miten isoja nämä Jumpit ovat ja samoin yllätyin miten kookas tämä Animage-lehtikin on.

QUO- ja puhelinkortit

Kyse on nyt pelkästään Hopeanuolesta. Weedistäkin on tehty ainakin kahdella kuvalla kortteja ja nyt myös Orionista on ilmaantunut tämän vuoden puolella yksi QUO-kortti.

GNG-puhelinkortteja löytyy ainakin jokaisen 4. julkaisun kansikuvalla varus-tettuna. Jokaisessa 4. julkaisun osassa oli pieni tietovisa, johon vastaamalla osallistui arvontaan, josta pystyi voittamaan samaisella kannella kuvitetun GNG-puhelinkortin. Jokaista on ollut 100 kappaletta jaossa. 80-luvulla on Shounen Jumpin arpajaispalkintona ollut yksi GNG-puhelinkortti (sivulla).

 

QUO-kortteja jaettiin arvontapalkintoina samalla periaatteella GNG-kansikuvilla, mutta silloin kyseessä oli jo 7. julkaisu. Huusin itselleni tässä kesän aikana yhden tälläisen kortin, jossa oli 7. julkaisun kansi kuvana (1. kirja). Luulin tämän olevan puhelinkortti, mutta huudon jälkeen tajusin ostaneeni QUO-kortin. Lähdin sitten selvittämään, mitä eroa näillä kahdella on.

Mitä QUO- ja puhelinkortit ovat?

Puhelinkortit on varmasti helpompi ymmärtää. Japanissa on (vieläkin) käytössä "julkisia puhelimia", jotka ovat joko puhelinkopeissa tai palvelujen yhteydessä sisätiloissa. Puhelimissa maksu tapahtuu joko kolikoilla tai puhelinkorteilla. Puhelinkortteja saa ostettua lähikauppoista, bensa-asemilta tai puhelinkortti-automaateista. Kortteja on kahdelle summalle 500 yen ja 1000 yen, joilla saa ostettua puheaikaa, joka ilmoitetaan kappaleina. 500 yenillä saa 50 kappaletta puheaikaa (en sitten tiedä miten pitkä tuo yksikkö on). Korttia käyttäessä näkee sitten automaatista montako kappaletta puheaikaa on vielä jäljellä. Jotkut kuitenkin keräävät puhelinkortteja samalla lailla kuin postimerkkejäkin kerätään. Hyvä linkki englanniksi.

 

 

QUO-kortit ovat prepaid pankkikortteja, joihin on ladattu valmiiksi kortissa lukeva summa rahaa. Omassani lukee 500 yeniä, joten viitisen euroa tuohon oli ladattu. Tämä on käyttämätön, mutta luin, että näillä olisi viimeinen käyttöpäivä, joten ei tällä taida enää mitään saada ostettua (ei sillä, että haluaisin). Nämä ovat muuten aikamoisia pahviläpysköjä, että ihme, että edes toimivat. QUO-kortit käyvät siis maksusta tietyissä kauppoissa, ravintoloissa, bensa-asemilla tai hotelleissa. Löysin listan, missä oli kaikki QUO-kortit hyväksyvät ketjut ja niitä oli vähän päälle 50. Kyseessä taitaa olla kuitenkin todella merkittäviä ketjuja, sillä kauppoja tai muita pisteitä pitäisi olla Japanissa lähemmäksi 49 000 kappaletta!

 

Omani edestä ja takaa

Yhdessä lähteessä mainittiin, että QUO on näitä kortteja myyvän yrityksen nimi ja samanlaisia kortteja varmistaisi muitakin yrityksiä, tietysti omalla nimellään, mutta tätä en mene vannomaan. Yritykset käyttävät näitä mainosta-miseen ja yksityiset taas lahjakortin tyyliin.

Mietin, mikä Suomessa vastaisi näitä kortteja. Lahjakortit ovat yleensä arvokkaampia, joten en niitä rinnastaisi QUO-kortteihin. Ainakin itse olen saanut kesätöistä läksiäislahjaksi kaksi elokuvalippua, joten ne ajavat ainankin osittain saman asian. Kenties jotkin alekupongit myös käyvät samaan tarkoitukseen.
Selvästi tarvitsemme Suomeenkin samanlaisia kortteja ja Gingakansilla kiitos!

Sensuuria GNG:ssä?

Selailin tässä Hopeanuolen 4. julkaisua ja kävi jo mielessä, että minun kirjastani olisi revitty sivuja irti, mutta pakko se on uskoa. Nimittäin ensimmäisestä kirjasta on jätetty pois 38 sivua. Sivunumerointi etenee ilman keskeytystä, joten kyllä tämä on julkaisun oma erikoisuus.

Seuraavaksi sitten ajattelin tätä vain pienenä kämminä, ja sivut ovat vain vahingossa jääneet pois. Onhan tässä kuitenkin yhdistetty useampi pokkari samojen kansien väliin ja vähän muokkailtu sieltä täältä. Mutta heti kun tajusin mitkä sivut ovat kyseessä, tämä "unohdus" tuntuu täysin tarkoitukselliselta.

Riki on juuri pudonnut rotkoon ja Gohee on pelastettu vuorilta. Gin kävelee Fujin vierellä peräpäässä kohti kylää. Seuraavaksi siirrytäänkin asekauppaan, missä Daisuke on katselemassa kiväärejä, kun Hidetoshi ja John saapuvat liikkeeseen.

Tästä välistä puuttuu muun muassa Daisuken muisteleminen, kuinka Gohee hakkasi Donia tämän käytöksestä karhuretkellä, kun Gohee lyö pikku-Giniä ja tökkäsee sen siskoja ja kun Gohee pakottaa Giniä syömään karhunlihaa ja pitää tätä nälässä. Siis...joo, aivan selvästi tarinan raaimmat kohtaukset :o) Tietysti siinä on koirien rääkkäystä, joka näillä näkymin on syy, miksi nämä sivut ovat jääneet pois. Kohtaukset ovat aika realistisia, joten ymmärrän, että tämän päätöksen tekijät eivät ole halunneet antaa esimerkkiä koirien hakkaamisesta ja kiduttamisesta. Ei sitä myöskään koskaan tiedä, ettei joku oikeasti alkaisi Goheen opin mukaan kouluttamaan karhukoiraa metsälle.

GNG:n 4. julkaisuhan on julkaistu vuonna 2001(?). Jotenkaan en katso tuollaisen hyssyttelyn kuuluvan 2000-luvulle, vaikka kyllähän Dragon Ball'iakin sensuroitiin Suomessa, sen ilmestyttyä. Takahashi on kuitenkin itse suunnitellut Hopeanuolen, enkä ole kuullut, että hän häpeäisi näitä kohtauksia mitenkään. Päinvastoin on hyvä, että asioihin otetaan kantaa ja se herättää keskustelua koirien kohtelusta ja niiden asemasta ihmisten kumppaneina. Vaikka pitäisi Hopeanuolesta, se ei tarkoita, että pitää sarjaa ylimpänä totuutena ja elää sen oppien mukaisesti.

Joskus tekisi mieli lyödä päätä seinään...

En tule koskaan toipumaan järkytyksestä, minkä tämän kuvan näkeminen aiheutti (joten pitihän se jakaa eteenpäin):


O_O ?!

Tämä luku on pokkarissa ilman hupikuvaa nimellä Lupaus Rikille. Olen aina pitänyt tästä, koska harvoin aloitussivu ja lukun otsikko ovat vastanneet yhtä hyvin toisiaan. Hyvin yksinkertainen kuva Terrystä kuunloisteessa sopii hyvin uskolliselle ryhmänjohtajalle. Nyt mieleeni on syöpynyt kuva Smithistä virnuilemassa koko jutulle.

Hyvä osoitus japanilaisesta huumorista, joka ei minuun pure. Hopeanuoleen ei onneksi ole montaa pissa-kakkavitsiä laitettu. Vaikka tässäkään ei mitään vikaa ole. Smithillä vain on niin kiero ilme kasvoillaan, etten vakavana tätä pysty katsomaan. :o)