maanantai 23. maaliskuuta 2015

Gingakansio

Innostuin vähän kevätsiivouksen alkuun järjestelemään vähän irtotavaraani.

Joskus viime kesän tienoilla sain viimeisen suuren pakettini, jossa oli 13 Jumppia erityisesti Hopeanuolen susiosan puolelta. Tiesin alun perinkin, että nämä ovat vähän huonokuntoisempia, mutta koska minulla on jo raja tullut vastaan Jumppien säilömisessä, niin ajatuksena oli rikkinäisiä ja tahriintuneita heittää pois. Tämän paketin Jumpeista ei tosin jäänyt kokonaiseksi kuin neljä kappaletta, mutta Hopeanuoli-luvut jemmasin talteen. Tästä lähti kehittymään tarve säilytyspaikalle. Mielessä kävi laminoinnit ja joidenkin kuvien kehystäminen, mutta päädyin nyt halvimpaan ja helpompaan tapaan säilöä nämä eli muovitaskuihin ja kansioon. Tässä kuukausien aikana pikkuhiljaa kansioon on siirtynyt muutakin tavaraa.

Ensimmäiseksi laitoin suomenkielisen materiaalin. Päällimmäinen Animelehti onkin uusin löytöni Desucon Frostbitesta, jossa ehdin onneksi pyörähtää. Muuten conikäynti jäikin vähäiselle, kun Lahteen mennessä ei voi välttyä sukuloinnilta.


Yksi värisivullinen Jumppikin joutui minun käsittelyyn. Tästä minulla oli jo valmiiksi toinen kappale, joten tuhosin huonomman. Ja ilman niittejä koko sinun kuvat pääsevät paremmin oikeuksiinsa.


Muutama aloitussivu. Näiden repiminen oli oikein olan takana. Oikeastaan tuhosin vain Jumppia kiinnipitämät niitit. Nämä olivat kuitenkin täysin ruostuneita ja parin sentin mittaisia, joten helppoa se ei ollut, mutta lopputuloksena sain GNG-luvut kokonaisina ilman näiden julmaa saksimista.

Lopuksi vielä Manga Gorakun Orion-lukuja, joissa sentään oli ihan tavalliset niitit. Näitä yritin pari kertaa myydä, mutta kun nämä minulle jäivät, niin otin näistä kaiken hyödyllisen irti.