Weed World 2 ja 3

Postaus on ollut odottelemassa kuvien lisäystä marraskuusta lähtien, joten oli jo aikakin saada tämä "viimeisteltyä". Ensimmäinen Weed World tuli esiteltyä aika tarkkaan ja loput Worldit noudattavat pitkälle samaa kaavaa, joten nopeutin hieman postausvauhtiani ja esittelen kaksi seuraavaa Worldiä yhdessä. Lyhensin Weed Worldin joihinkin kohtiin WW:ksi.

Kannet

Weed World 2:ssa on lisänä GB-paperihahmo sekä yhden sivun tarra-arkki. Weed World 3:ssa on Mer-paperihahmo ja hiirimatto. Kummastakin löytyy kahdeksan värisivua, joista aukeama on käytetty fanartin esittelemiseen. Mitä nyt olen katsellut fanarttia, niin yllätyin miten paljon saksanpaimenkoirakolmikkoa, Johnia, Jeromea ja Ronia, on piirretty. Weed Worldin julkaisemisen aikoihin Weed-pokkareita oli julkaistu Japanissa vasta 14-16 osaa. Ronilla oli suuri osa 14. osassa, kuten myös Jeromella, joten saksanpaimenkoirista selvästikin innostuttiin piirtämään enemmänkin taidetta.

WW2: Värisivuja

WW2: Fanarttia (huomaa vas.alakulman söpöliinit :o))

Ensimmäisenä tarinana on yksi luku Rikiä, minkä jälkeen tulee pokkarin verran Weediä. Weedin alussa on pari sivua varattuna hahmosuhdekartalle ja pienelle hahmoesittelylle. Tarinan välissä on fanarttia ja -kirjeita ja juonen kulkua on esitelty joku vs joku -tyylisinä pätkinä.
Kakkosesta löytyy seuraavaksi Weed Gaiden -tarina Merin matka kokonaisuudessa. Kolmosesta Lonely Ronin Weed Gaiden -tarinasta puolet.Takahashi on taas kirjoittanut pienen tarinan labradoreistaan ja mukana on vielä kuvia Takahashin nelijalkaisista (kissakin näkyy pari kertaa).

WW3: Takahashin esittelyä

Worldien viimeinen tarina on jonkun muun kirjoittama Wan Man Show. Tajusin jonkin aikaa sitten, että koirat haukkuvat japaniksi "wan wan", joten sarjakuvan nimi taitaa viitata tähän. Kolmosessa väsynyt mangaka heittelee puistossa palloa koiralleen, mutta nukahtaakin nurmelle. Tällä aikaa koira (ketun näköinen pystykorva) löytää leikkikaveriksi shiban. Shiban omistaja on likinäköinen nainen, joka ottaakin vahingossa väärän koiran kotia ja huomaa vasta kotona, että hänen poikakoiransa pissaa kuin tyttö ja palauttaa koiran puistoon. Mangaka ei koiransa katoamista ollut huomannut, vaan nukkui kaikessa rauhassa tietämättä koiransa seikkailuista. 

WW3: Fanarttia ja Wan Man Show

SSY: Yamaton tyylinmuutos

Merkkaan nykyään Yamatoaiheiset postaukset SSY-merkinnällä, jotta lukijat tajuaisivat, että kyseessä on eri sarja. Sarjasta olisi enemmänkin suunnitteilla juttua. :o)

Yamato-sarjan edetessä ei voi olla kiinnittämättä huomiota kuinka Takahashin piirtotyyli muuttuu pikku hiljaa. Olihan Takahashi vasta 23-vuotias sarjan alkaessa, eikä hän ollut ollut kuin vasta neljä vuotta mangakana. Laskelmat perustuvat siihen, että 2012 oli Takahashin 40-vuotisen uran juhlavuosi, joten herra aloitti 1972 mangan piirtämisen ja Yamato alkoi ilmestymään vuonna 1976. Takahashi on näköjään syntynyt vuonna 1953 ja on nyt 60-vuotias.

Näin vielä uransa alkuvuosina hänen tyylinsä kehittyi paljon enemmän mitä olemme Weedin aikana nähneet. Kyse ei ole pelkästään koirista, vaan myös ihmisten ulkonäkö muuttuu Yamaton aikana. Esimerkkinä kuitenkin nyt Yamaton ulkonäön muuttuminen sarjan aikana:

Kuvat on otettu omista pokkareistani 1 kuva/pokkari periaatteella. Ensimmäisestä pokkarista on kuitenkin kaksi kuvaa, minkä takia kuvia on 11. Kiinnitin itse ainakin huomiota korviin ja kuonoon. Korvat ovat ensimmäisissä kuvissa suipot ja suorat tai ulospäin suuntautuneet. Myöhemmin niiden koko päähän verrattuna kasvaa ja ne kaartuvat enemmän keskelle. Kuono ja nenä kasvavat myös ja pää hieman "pyöristyy". Ja rintalihakset erottuvat myöhemmin paljon selvemmin.

Alussa tuohon tyyliin kiinnittää enemmänkin huomiota, kun siihen ei ole tottunut. Joistain ruuduista myös huomaa, että Takahashi ei hallitse täysin koiran anatomiaa ja välillä asennot ovat vähän hassun näköisiä, mutta ei pahemmin. Plussa Takahashille siitä, että koirat poikkeavat ulkonäöllisesti toisistaan, että vaikka tyyli muuttuu, niin pystyy tunnistamaan kuka on kukakin. Ihmisten kohdalla minulla on vaikeuksia, kun monella gansterilla on lyhyt musta tukka, puhumattakaan sivuhenkilöistä.

#3 Kuvapostaus: Purppuranpunainen auringonlasku

Vastako tämä on kolmas kuvapostaus?

Weekly Shonen Jumpin vuoden '85 numerossa 7 oli koko Hopeanuoliluku väritetty. Postaan nyt luvun täysväriset kuvat ja myöhemmin loput, jotka on sitten sävytettyjä, niin ei tule kilometrin mittaista viestiä (ja itse, kun en tykkää täyttää postausta pelkillä kuvilla).

Tässä Jumpissa on omasta mielestäni melkeinpä parhaimmat Hopeanuolen värisivut. Mielipiteeni perustuu siihen, että tässä on kokoaukeaman sivuja ja luvussa on myös laajasti mukana eri hahmoja. Mistä minä aina tykkään, on luovuus, nimittäin en olisi ennen tämän kansilehden näkemistä voinut arvata, että taivas olisi noin kauniin purppuranvärinen.

 

 

Edit. 16.1.14

 

 

Kansi:



Yleissilmäys Yamatoon

Täällä taas, tai ainakin osittain. Tammikuu tulee olemaan minulla aika tiivistahtista, mikä sitten syö blogiin kirjoittelua. Mutta jos tässä valmistuisi toukokuussa, niin kyllä tuon kestää, vaikka hirvittääkin ainainen kiire. No, itseppä olen syypää tähän...

Räpsin vähän kuvia, joten nyt löytyy edellisestä blogimerkinnästäni Hopeanuoli ja Yamato Android-puhelimeen pari kuvaa, miltä nuo näyttävät puhelimen ruudulta katsottuna. Ja tästä päästäänkin itse tämän kertaiseen aiheeseen, nimittäin Takahashin toiseen koirasarjaan nimeltä Shiroi senshi Yamato (valkoinen soturi Yamato) tai ihan vaan Yamato.

Posti toi joulukuun alussa minulle Yamaton 4. julkaisun kokonaan, minkä sain tässä luettua. Yamaton 4. julkaisu on GNG:n 6. julkaisun kokoinen, vaikka ajattelin, että se olisi ollut vähän isompi. Julkaisussa on 10 osaa. Se on julkaistu vuonna 2004 ja kansien kuvitus taitaa olla sen aikaista. Nimittäin tyyli on hieman erilaista kuin sitten sarjassa.

Sori, en koskaan pääse eroon heijastuksista...

Gingapediasta löytyy pokkareiden kansikuvat.

Seuraavaksi vähän mietteitä sarjasta. En nyt spoilaa juonta (pikkasen vain loppua), varsinkaan kun en muista monenkaan hahmon nimeä.

Viimeinen osa piti ottaa mukaan joululomalle kotia, mutta lopultakin sain koko sarjan luettua. Täytyy sanoa, että oli aika tuhti paketti. Aikaisemmin kehuin sarjaa ennalta-arvaamattomaksi ja mielenkiintoiseksi ja sitä se olikin loppuun asti. Puolen välin jälkeen aloin kuitenkin tahtomattani vertaamaan sarjaa Hopeanuoleen. Piirrostyyli oli tässä vaiheessa sama kuin Hopeanuolessa, ilmestyiväthän nämä samaan aikaan. Samanlaisia ja -rotuisia koiria alkoi myös ilmaantua Yamato -sarjaan. Aivan Benin näköinen tanskandoggi ja Riki mustilla täplillä otsassa kuuluivat hahmokaartiin. Erilaisia mastiffeja näkyi myös, yllätys-yllätys, PALJON ja osa näistä muistutti Mossia ja Musashia. Ehken ihan kaikkea vielä kerro, mitä lopussa tapahtui, mutta kun aloitin viimeisen kirjan, pelkäsin jo valmiiksi, miten se tulee loppumaan. Tietystikin eeppiseen taisteluun, josta Yamato selviää voittajana ja mestarina. Yamato sen taistelun kyllä voitti, mutta taistelulla ei ollut niin paljoa painoarvoa, vaan enemmänkin keskityttiin ihmisten suhteisiin (pitihän pahisten tehdä parannus) ja heidän kiintymyksestä koiriinsa.

Tarinahan keskittyy pääasiassa koiratappeluihin, mitä nyt välillä harhautuu sivuraiteille, joten verta lentää. Miksi en sarjaa kuitenkaan paheksu tästä, on se, että koirilla on yleensä jotain kismoja, minkä takia he haluavat tappaa vastustajansa. Yamato varsinkin on hyvin suojelevainen ja on aina pelastamassa toisia ja kostamassa toisen mukiloimisen. Taistelijana Yamato ei ole luonnonlahjakkuus, vain todella sisukas ja saa kannustajistaan voimaa taistella loppuun asti. Mitenkään supervoimakas se ei ole ja saa varsinkin ennen ZTB-iskua muistuvan iskun oppimista lähes joka kerta köniinsä tai haavoittuu pahasti. Gingatodellisuudessakin Yamato olisi kuollut jo ensimmäisen pokkarin aikana (10-pokkari järjestelmässä).

Ei ehkä kaikista hiotuin sarja, mutta omalla tavallaan viihdyttävä ja Takahashin tuotannosta tykkäävälle voin suositella.