maanantai 30. joulukuuta 2013

Hopeanuoli ja Yamato Android-puhelimeen

Minulta löytyy Samsungin älypuhelin, jossa sain tämän toimimaan. Muun merkkisistä puhelimista en osaa sanoa, joten kannattaa kokeilla itse, jos vaikka tärppäisi. iPhonelle on olemassa enemmänkin sovelluksia ja nämä taitavat kaikki olla maksullisia, mutta nyt löysin ensimmäistä kertaa jotain omassa puhelimessa toimivaa.

Google Play -kaupasta löytyi Hopeanuolen ja Shiroi Senshi Yamaton mangat sovelluksena (Linkki nettisivulle). Kaikista parasta tässä on, että ensimmäinen osa on kummassakin ILMAINEN! Muiden osien hinta on 1,15€ kappaleelta. Nämä oli näköjään jaettu vielä pienempiin osiin kuin pokkareihin, joten ensimmäinen osa Hopeanuolta on vain neljäs osa ensimmäistä pokkaria.

Kirjoitin kaikille kaltaisilleni poropeukaloille selvät ohjeet, miten nuo sovellukset löytää.

Sovellukset saa näkymään näin:
1. Mene kännykässä sovelluksista (Google) Play-kauppaan
       - Sovellus on valmiiksi asennettuna kännykässä. Ensimmäisellä kerralla siihen joutuu tekemään tunnukset.
2. Kirjoita yllä olevaan hakukenttään: ginga nagareboshi gin (myös Yoshihiro takahashi toimii)
3. Haun tuloksena pitäisi tulla kolmisen kymmentä hakutulosta, joista yhdessä lukee hinnan kohdalla: ilmainen
4. Klikkaa sitä ja pääset sovelluksen tietosivulle. Painamalla asenna-painiketta sovellus latautuu puhelimeen.
        - Hyväksyt vielä sovelluksen ehdot, niin lataus alkaa.
5. Kun lataus on valmis, sovellus aukeaa joko suoraan tai klikkaamalla vastatullutta  hopeanuoli-pikakuvaketta puhelimen näytöltä
        - Tekstit ja kysymykset ovat sovelluksessa japaniksi, mutta ei kannata panikoida. Ohjelman kysyessä oikeanpuoleinen vastaus on kielteinen ja vasemmanpuoleinen myönteinen, kuten Suomessa.
6. Jos et ole aikaisemmin ladannut muita kirjoja, sovelluksen ensimmäiseen kysymykseen myönteisesti vastaaminen johdattaa sinut Androbook-sovelluksen sivulle. Asenna myös tämä sovellus. Sitä tarvitaan kirjan lukemiseen.
7. Pääset (tai mene) takaisin hopeanuoli-sovelluksen etusivulle. Tälläkin kertaa ohjelma kysyy jotain japaniksi. Vastaamalla myönteisesti kirjan lataus vissiinkin viimeistellään.
8. Nyt kirjaa pitäisi pystyä lukemaan. Lukusuunta on japanilaisittain oikealta vasemmalle.

Yamato-sovellus ladataan samalla kaavalla. Sovellusta ei kuitenkaan löydy Play-kaupasta latinalaisilla kirjaimilla etsittäessä, joten itse löysin sovelluksen menemällä hopeanuoli-sovelluksen tietosivulle, mistä lataus alkoi, ja rullasin sivua alas kohtaan missä ehdotellaan samanlaisia sovelluksia. Tältä listalta pitäisi löytyä myös yksi ilmainen osa eli ensimmäinen osa. Itselläni osa ei kuitenkaan ollut ensimmäisenä listalla, joten kannattaa olla tarkkana, mitä painaa.
Sovellukset eivät ole mitenkään ihmeellisiä, vain digitaalisia kopioita japanilaisista pokkareista. Sovellukset ovat kuitenkin hyvälaatuisia ja ainakin itselläni sivut latautuvat hetkessä, joten näitä oli mukava selata. Parasta tässä on, että näinkin vanhoista sarjoista on tehty sovellukset ja nyt sain jotain Gingamaista omaan puhelimeeni. :o)

Edit. 11.1.2014

Tältä nuo sitten näyttävät:

 
 

 Kellastumista ei tietoakaan. :o)

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joskus Gin on aivan ylisöpö...

En ole paljoa ehtinyt tänne kirjoitella, vaikka olisin halunnut. Yritän nyt saada graduakin eteenpäin. Toiveissa olisi vielä tänä keväänä ehtiä muutakin tehdä...Loppu kuukausi menee minun osaltani lomaillessa 300 kilometrin päässä Gingasta, joten blogissa tulee olemaan hieman hiljaista. Pari postausta minulla on viimeistelyä vailla valmiina, joten jos eksyn tänne, niin yritän saada ne valmiiksi.

Tänään oli minun osaltani mahtava päivä, joten ajattelin piristää tämän lukijoita söpöllä Ginin kuvalla.
Olen itse asiassa miettinytkin, miksei Takahashi ole tehnyt GNG:iin realistisia piirroksia koirista. Silmien muuttaminen tekee jo paljon. Yamatosta olen nähnyt yhden ja uusimmista julkaisuista Lassiessa löytyy sekä Weedissäkin taisi olla Meristä (tai tämän äidistä?) jossain pokkarissa. Nyt sitten löytyi Ginistäkin. Ei ehkä mikään onnistunein kuva (takaruumiissa on jotain pielessä), mutta Ginin ilme saa minut hyvälle tuulelle.

Shonen Jumpista tämäkin, olisikohan ollut nro 21 vuodelta 1985. Benizakuran tapaamisen aikoihin ilmestynyt.

Pitää vielä hehkuttaa tuota Shiroi senshi Yamato -sarjaa. Ostamani Yamaton 4. julkaisu saapui viime viikolla ja tätä on sitten ihasteltu. Olen päässyt "lukemisessa" vasta puoleen väliin ja sormet syyhyää, että saisin lukea tämän loppuun. Sarjasta löytyy todella monta mielenkiintoista hahmoa, niin ihmisistä kuin koirista, ja sarja ei tosiaankaan ole ennalta-arvattava. Kyllä huomautettavaakin löytyisi, mutta myös sellaisia pieniä yksityiskohtia, joita olisin halunnut nähdä Hopeanuolessakin. Voi olla, että tulen palaamaan tähän sarjaa vielä useammankin kerran.

torstai 5. joulukuuta 2013

Kuinka minä sen DVD-boksin sain

Aaronin postauksesta sain inspiraatiota paljastaa oman tarinani Hopeanuolen leikkaamattomasta DVD-boxista. Oikeasti olen nyt lomailemassa kotosalla, niin tämäkin innosti minua hieman muistelemaan menneitä.

Tänään tuli kuluneeksi 10 vuotta boksin julkaisemisesta. Tämä ei silloin minua hetkauttanut, sillä en ollut aktiivinen netissä surffailija, enkä vielä tiennyt miten Hopeanuolen animea oltiin sörkitty. Vuosi ehti jo vaihtua, kun netistä tästä boksista sain vihiä. Joku muistikuva minulla on tapahtuneesta, että katsoin jotain kautta (ei ollut YouTube) pätkiä poistetuista kohtauksista japaniksi ja päätin hankkia sen boksin. Videot olin käynyt läpi tiuhaan tahtiin ja repliikit olivat syöpyneet mieleeni, sillä sarja oli tehnyt minuun tuolloin jo lähtemättömän vaikutuksen.

En kuitenkaan voinut mennä vain kauppaan ja palata tämä kourassa takaisin. Vuosi oli tosiaan 2004 ja olin yläasteella. DVD:t olivat vasta tekemässä tuloaan eikä meillä kotona ollut DVD-soitinta tai edes yhtäkään levyä valmiina. Siihen aikaan tietokoneetkaan eivät pystyneet soittamaan DVD:itä, joten boksin ostaminen olisi ollut täysin turhaa.

Säästäväisenä tyttönä minulla oli rahaa tilillä säästössä yli 500 euroa, eikä mitään suunnitelmia noiden varalle. Kerrotaan vielä taustaksi, että oman pankkikorttini olen saanut vasta päätettyäni lukion, niin ei sitä rahaa paljoa ole tuhlailtu, kun on pitänyt maksaa sillä rahalla, mitä lompakosta on löytynyt. En tiedä, miten sain äitini vakuutettua ostamaan minulle oman telkun ja DVD-soittimen, jonka sitten maksaisin omista rahoista takaisin. Näin kuitenkin kävi ja parissa päivässä huoneessani seisoi pieni parinkymmenen tuuman televisio ja DVD-soitin, joka näytti varsin ohuelta verrattuna laatikkomaisiin videokoneisiin. Seuraavana päivänä ryntäsin vielä Anttilaan ja ostin tämän havittelemani boksin. Boksi oli vielä myynnissä alkuperäisellä hinnalla, mikä taisi olla 80 euroa. Silloin se ei tuntunut pahalta, mutta olen ihmetellyt miten olen raaskinut noin kalliilla DVD:itä ostaa. Varsinkin kun nykyään odottelen leffojen ja sarjojen kohdalla, että julkaisun hinta on tippunut puoleen ennen kuin ryhdyn harkitsemaan sen ostamista.

Tuo päivä ja ostotilanne on hyvin muistissa lähes 10 vuoden jälkeenkin. Oli se tietysti yläasteikäiselle suuri juttu päättää itse, mihin rahansa kuluttaa. Kuittiakin säilytin lompakossani musteen haalistumiseen asti, ennen kuin uskalsin heittää sen pois. Tuntuu, että minkään muun boksin takia en olisi hommaan edes ryhtynyt. Hopeanuoli on ollut minulle tärkeä jo tuolloin, vaikka vasta mangan suomentamisesta on alkanut varsinainen sarjan fanitus minulla. Boksin katsoin läpi siinä kahden päivän sisällä, kun sattui olemaan hiihtoloma ja sen jälkeen sitä on tullut useasti katsottua.

Boksi löytyy leffahyllyltä ansaitulta "ensimmäiseltä" paikalta. Tämän historiallisen tapahtuman takia meille on kotiin jäänyt tapa, että DVD-hylly sijaitsee minun huoneessani, vaikkakin televisio ja videot, joista emme ole raaskineet luopua koskaan, löytyvät olohuoneesta. DVD-soitimenkin jätin kotia, kun muutin omaan asuntooni ja hankin itselleni tujumman vehkeen tilalle. :o)

maanantai 2. joulukuuta 2013

Mutsun valtiaat vastaan todelliset huskyt

Onko kukaan miettinyt Mutsun valtiaiden väritysten todenperäisyyttä? Tai millainen suhde heillä on toisiinsa? 360 koiran lauman johtaminen neljän tasa-arvoisen pomon voimin vaatii vahvaa luottamusta muihin ja yhteistyöhalua. Miten tämä oikein heiltä onnistui?

Minua tämä on kiinnostanut jo pitkään. Eritoten, kun Meteor Ginissä kerrotaan näiden olevan veljeksiä. Tämä tuntui oudolta, sillä animessa, kuten mangassakaan heidän veljessuhdetta ei mitenkään korostettu. Tarkeimmin miettien, heidän sukulaisuutensa selittäisi sen, miksi he luottavat toisiinsa ja kykenevät toimivaan yhdessä. Vaikka he eivät rekeä vedä, he vetävät yhtä köyttä ja liikkuvat kohti samaa päämäärää: saada lisää valtaa.

Ulkonäössä näillä ei tunnu olevan mitään yhteistä, kun taas Hopeanuolen kuuluisimmat veljekset, Hornanhurtat, eroavat melkeinpä vain väritykseltään, joten yksi korva tai silmä ovat parhaimmat tuntomerkit, millä erottaa kait toisistaan. Mutsun valtiaille puolestaan on vaikea löytää heitä kaikkia yhdistävää tekijää. Rotu ja nimien alkuperä (vanhoja japanilaisten kuukausien nimiä) jäävät minun silmissäni ainoiksi todisteiksi heidän sukulaisuudesta.

Googlella lähdin etsimään huskeille todellisuuden vastineita ja kuten arvata saattaa, niin tuhoon tuomittu suunnitelmahan se oli. :o) Takahashi oli ottanut enemmänkin vapauksia suunnitelleessaan Uzukin ja Hazukin kasvonaamiot, joten vastinetta oli vaikea löytää. Yritin enemmänkin etsiä luonteeltaan sopivan oloista koiraa kuin väritykseltään täydellistä kopiota. Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu siperianhusky.net:in sivuilta, mistä tuli ahnehdittua myös perustietoa rodusta. Yksityisiin kuviin olen jakanut vain linkin sivulle. Viimeisen kuvan alkuperäisestä lähteestä ei ole tietoa. Animekuvat taas on GingaBoardin Free Image Gallerystä.

Siperianhuskeille on sallittua kaikki värit puhtaan valkoisesta eri ruskean ja punaisen väreihin, kuten myös sysimustaan. Olennaista siperianhuskeille on huomiota herättävät kuviot pään alueella. Mitään kriteerejä kuvioilla ei kuitenkaan ole.


Kisaragi

Kisaragi on Mutsun valtiaista se "tavallisimman" näköinen ja muistuttaa eniten oikeita siperianhuskeja. Silmien päällä olevat isot "laikut" ja siniset silmät ovat Kisaragin tuntomerkit. Kisaragi on ykköspomo, jota muut eivät kuitenkaan pelkää tai näe vastustajana. Hän on ansainnut toisten kunnioituksen ehkä enemmänkin rauhallisen asenteensa ja taktikoimistaitojensa avulla.
 
 
Minazuki
 
Pieni ja ketterä on mielikuva, joka minulla on Minazukista (ei taida kylläkään olla niin pieni). Huskien kuvia katsellessa tulin siihen tulokseen, että Minazuki on pohjaväriltään valkoinen ja selässä on iso musta laikku, kun tälläisiä versioita huskeista löysin. Valkoisten huskien kuvitellaan olevan muun värisiä huskeja arempia, mitä en nyt yhdistäisi Minazukiin... Ei tietystikään ole ensimmäisenä äänessä ja enemmän antaa veljiensä hoitaa sotimisen. En kuitenkaan epäilisi, etteikö Minazuki uskaltaisi puolustaa itseään ja muita tarpeen tullen.

Uzuki

Otsan ja poskien kautta menevää valkoista rengasta en yhdeltäkään huskilta löytänyt. Lähdin sitten metsästämään silmien ylle pyöreitä täpliä ja Uzukille löytyi hieno vastine tästä. Uzuki on johtajahahmo ja sanoisin, että ankaramman ja jämäkämmän oloinen kuin Kisaragi. Ei ole kuitenkaan itsekeskeinen tai huomionhakuinen. Sanoisin, että asemaansa tyytyväinen ja itsetietoinen hahmo.



Hazuki

Hazukin kuviointia en usko tuollaisenaan koskaan löytäväni. Siperianhuskeilla kuono on yleensä valkoinen, joten käänsin pään värit toisipäin ja etsin yhtä vaikuttavan näköistä maskia mistä sitten alin kuva valikoitui silmiensäkin takia. Ulkonäön perusteella Hazuki voisi olla pelottava ja vähän uhmakaskin, mutta näin ei Takahashi ole ajatellut. Hazukista ei tule mitään erityisiä luonteenpiirteitä mieleen. Ottaa muilta valtiailta käskyjä, mutta ei kuitenkaan paljoa omatoimisesti tee. Perus pomo ainesta: laumaansa Hazukilla on auktoriteettiä ja hyökätessä löytyy joukkojensa kärjestä. Enemmän toimija kuin ajattelija tyyppi.

 

torstai 28. marraskuuta 2013

Weedin arpajaismainoksia

Innostuin nyt keräämään Weedin arpajaismainoksia yhteen ja tässä mitä nyt löysin.

Weed Tokubetsu Hen -pokkarin (Weed Gaiden + Riki) takakanesta löytyi tälläinen:
 
Palkintoja on ollut monenlaisia: Weed-pehmo, pyyhe, QUO-kortti ja Weed-avaimenperä.

Ei ole oikeastaan arpajaispalkinnoista kyse, mutta Taidekirjan välissä on tälläinen irtomainos tullut mukana, jossa on ollut ohjeet tilata kahdenlaisia tauluja Weed-kuvalla. Todella nättejä, tuollainen Weed ja Sakura -taulu kelpaisi kyllä minullekin.
 

Weed World 4 ja 5 -kirjoista löytyi arpajaispalkintoja eli pehmoja suurimmaksi osaksi. Tässä on vain kuusi hahmoja, vaikka pehmoja on tehty tuplasti tähän verrattuna (puuttuu ainakin Riki, Ben, Rocket, Jouji, John ja Mer). Tietääkö joku, miten näitä muita pehmoja on mainostettu? Weedistä kun ei ole montaa julkaisua tehty, niin jäi ihmetyttämään, mistä sitten muita arpajaispehmoja on voitettu. Kuvissa on myös Weed avaimenperä, kolmenlaisia taskuja ja Toshokortti Weedin ja Sakuran kuvalla (Toshokortit toimivat QUO-korttien tavoin, mutta ne käyvät vain tietyissä kirjakaupoissa maksuvälineenä).
Weed World 5:sta
Weed World 4:stä
Weed Best Selectionin kummankin osan takakannesta löytyy arpajaispalkintoina Orionin julkaisua ja QUO-kortti. Ensimmäisestä löytyy vielä pehmoja (sama kuva muuten kuin Weed worldissä) ja toisesta pokkarista tuttu pyyhe.

maanantai 25. marraskuuta 2013

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kaikki GNG-kannelliset Shonen Jumpit

Siitä on jo kuukausi, kun sain viimeisen minulta puuttuvan Hopeanuolikantisen Jumpin käsiini, mutta tässä on ollut hieman matkustelua, niin olin jo unohtanut mainita asiasta. Samalla sain viimeisen värisivullisen Hopeanuolen luvun, joten keräilyni yksi virstapylväs tuli ylitettyä.


Hopeanuoli-kannelliset kiinnostavat varmastikin faneja enemmän kuin muut Jumpit, joten päätin tehdä pienen esittelyn näistä. Kuvia en nyt ottanut sisällöstä, mutta viimeisestä olenkin aiemmin postauksen tehnyt ja joistain värisivuista tulee postaus sitten ajallaan. Seuraavat kansikuvat on otettu Flickr-sivustolta, jossa on kattava kokoelma Jumppien kansikuvia eri vuosilta.

50/1983
Hopeanuolen ensimmäinen luku, jonka kannessa on nähtävissä vielä Takahashin vanha tyyli. Aitoja värisivuja tässä on seitsemän ja luvun loppuun asti (24 sivua) punaruskeasävytettyjä. Ensimmäiset värisivut löytyvät myös 4. julkaisun ensimmäisestä osasta, mutta sävytettyjä ei löydy.

24/1984
Hopeanuolen 25. luku. Luku alkaa, kun John ja Gin huomaavat olevansa villikoirien piirittämiä. Ei siis sisällä värisivuja, mutta kansikuva on niin upea, että tuo annettakoon anteeksi. Täysin eri tyylinen kuin muut kannet, joissa on yleensä sininen tausta ja Gin hyppäämässä. Meteor Ginin haastattelussa Takahashi mainitsee tämän osan. Hänellä oli tiedossa, että tässä Jumpissa hänen työllään tulee olemaan enemmän huomiota, joten hän päätti laittaa koirat puhumaan nostaakseen Hopeanuolen suosiota. Koirat olivatkin alkaneet pari lukua ennen tätä ensimmäistä kertaa juttelemaan toisilleen.
49/1984
Hopeanuolen 50. luku, mikä on ollut syy, että tähän on laitettu aitoja värisivuja kolme kappaletta ja loput luvusta on sävytettyjä. Kanteen on saatu kivasti sujautettua enemmänkin hahmoja. Luvun alussa Gin on lähtenyt Akamen, Kirikazen ja Jinnain kanssa hakemaan vastalääkettä ja he tulevat Kurojakin yllättämäksi lammesta. Värisivut on julkaistu uudestaan 4. julkaisun kolmannessa osassa.

17/1985
En ole löytänyt syytä tämän kannen julkaisemiselle. Tässäkään ei löydy värisivuja. Luvussa on kohtaus Shikokusta, kun Gin rökittää Sniperin.

49/1985
Hopeanuolen 100. luku ja minun viimeisin hankintani. Luvusta löytyy yhdeksän sävytettyä sivua koirien roikkuessa Madaran kimpussa murtautuessa Akakabuton linnakkeeseen.

19/1986
Lehden ilmestymispäivämäärä on 21.4. ja anime alkoi 7.4. Jumpien päivämäärät kuitenkin jostain syystä merkitään kaksi viikkoa myöhemmäksi. Tämä onkin sitten ilmestynyt samana päivänä kuin anime alkoi. Päivä on näköjään ollut maanantai ja esitysaika ollut klo 19.30. Ei sisällä värisivuja. Luku on susiosan alusta, kun Cross ja pennut on siepattu ja Gin lähtee Fuji-vuorelle etsimään heitä.

Löytyykö suosikkia? Pentu-Gin ja susikansi jakavat minulla ensimmäisen sijan. Näistä kahdesta en vain ole osannut valita suurempaa suosikkia. Joskus vielä teetätän julisteet näistä kahdesta kannesta, niin voin ihastella niitä niin paljon kuin haluan.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Japanilainen Animelehti

80-luvulta on tullut hankittua muutakin kuin Jumppeja. Tämä tuli hankittua, koska minua kiinnosti nähdä, miten Hopeanuoli on ollut esillä japanilaisissa lehdissä. Animage-lehteä julkaistaan Japanissa vielä tänäkin päivänä. 80-luvlla julkaistiin vielä toistakin animeen keskittyvää lehteä, Animedia, mutta ainakaan Wikipedia ei sitä ole listannut nykyisin julkaistaviin lehtiin. Japanilaisia animeen keskittyviä lehtiä on viisi, joista Animage on selvästi vanhin ja suosituin.
Sisällysluettelossa pieni kuva
Oma lehteni (kansi löytyy viimeisestä kuvasta) on vuoden 1986 vol 9 (Syyskuu). Hopeanuoli anime alkoi pyörimään japanilaisessa TV:ssä saman vuoden huhtikuussa, jolloin on ihan ymmärrettävää, että lehdessä on juttua myös Hopeanuolesta. Tosin aika heikonlaisesti. Lehdessä on jotain 40 sivua ja tästä vain aukeama käsittelee Hopeanuolta. No, saman verran kylläkin esitellään myös Dragon Ball'ia ja Hopeanuoli anime oli jo loppumaan päin tähän aikaan, joten se annettakoon anteeksi. Tässä se aukeama:
Jotenkin minusta tuntuu, että artikkelin tekijä ei ole paljoa panostanut kuvien valintaan. Vaikka Madaran kaato olikin yksi huonoiten animoituja kohtauksia, kyllä siitä olisi irronnut parempia otoksia kuin nuo kaksi. Ja pikkukuvat taitavat olla kaikki samasta jaksosta ja parissa on outoja Hopeanuolen hyppykuvia, jotka eivät näitä pysäytettynä niin hienoilta. Kun nämä pikkukuvat mennään läpi oikealta vasemmalle ja ylhäältä alaspäin, niin ne kertovat, kuinka Hayato ja sen veli uhrasivat henkensä tappaakseen vihollisen ja miten tästä suuttunut Gin sitten hyökkää yhden kougan kimppuun.

Enemmän vaihtelua olisi saanut olla eri hahmojen välillä. Kun en japania osaa, niin en tiedä mikä tämän artikkelin tarkoitus oli. Tekstiä on aika vähänlaisesti, joten tämä saattoi olla vain pieni Hopeanuoli-animen mainos, jolloin siihen ei tekohetkellä kiinnitetty sen enempää huomiota. Eivät arvanneet, että joku suomalainen vielä joku vuosi arvostelee rankalla kädellä heidän valintojaan. :o)

Vielä lopuksi pikkuinen kokovertailu tämän lehden, Jumpin ja pokkarin välillä. Kuvista ei nimittäin aina saa selvää miten isoja nämä Jumpit ovat ja samoin yllätyin miten kookas tämä Animage-lehtikin on.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

QUO- ja puhelinkortit

Kyse on nyt pelkästään Hopeanuolesta. Weedistäkin on tehty ainakin kahdella kuvalla kortteja ja nyt myös Orionista on ilmaantunut tämän vuoden puolella yksi QUO-kortti.

GNG-puhelinkortteja löytyy ainakin jokaisen 4. julkaisun kansikuvalla varus-tettuna. Jokaisessa 4. julkaisun osassa oli pieni tietovisa, johon vastaamalla osallistui arvontaan, josta pystyi voittamaan samaisella kannella kuvitetun GNG-puhelinkortin. Jokaista on ollut 100 kappaletta jaossa. 80-luvulla on Shounen Jumpin arpajaispalkintona ollut yksi GNG-puhelinkortti (sivulla).
 
QUO-kortteja jaettiin arvontapalkintoina samalla periaatteella GNG-kansikuvilla, mutta silloin kyseessä oli jo 7. julkaisu. Huusin itselleni tässä kesän aikana yhden tälläisen kortin, jossa oli 7. julkaisun kansi kuvana (1. kirja). Luulin tämän olevan puhelinkortti, mutta huudon jälkeen tajusin ostaneeni QUO-kortin. Lähdin sitten selvittämään, mitä eroa näillä kahdella on.


Mitä QUO- ja puhelinkortit ovat?

Puhelinkortit on varmasti helpompi ymmärtää. Japanissa on (vieläkin) käytössä "julkisia puhelimia", jotka ovat joko puhelinkopeissa tai palvelujen yhteydessä sisätiloissa. Puhelimissa maksu tapahtuu joko kolikoilla tai puhelinkorteilla. Puhelinkortteja saa ostettua lähikauppoista, bensa-asemilta tai puhelinkortti-automaateista. Kortteja on kahdelle summalle 500 yen ja 1000 yen, joilla saa ostettua puheaikaa, joka ilmoitetaan kappaleina. 500 yenillä saa 50 kappaletta puheaikaa (en sitten tiedä miten pitkä tuo yksikkö on). Korttia käyttäessä näkee sitten automaatista montako kappaletta puheaikaa on vielä jäljellä. Jotkut kuitenkin keräävät puhelinkortteja samalla lailla kuin postimerkkejäkin kerätään. Hyvä linkki englanniksi.

 
 
QUO-kortit ovat prepaid pankkikortteja, joihin on ladattu valmiiksi kortissa lukeva summa rahaa. Omassani lukee 500 yeniä, joten viitisen euroa tuohon oli ladattu. Tämä on käyttämätön, mutta luin, että näillä olisi viimeinen käyttöpäivä, joten ei tällä taida enää mitään saada ostettua (ei sillä, että haluaisin). Nämä ovat muuten aikamoisia pahviläpysköjä, että ihme, että edes toimivat. QUO-kortit käyvät siis maksusta tietyissä kauppoissa, ravintoloissa, bensa-asemilla tai hotelleissa. Löysin listan, missä oli kaikki QUO-kortit hyväksyvät ketjut ja niitä oli vähän päälle 50. Kyseessä taitaa olla kuitenkin todella merkittäviä ketjuja, sillä kauppoja tai muita pisteitä pitäisi olla Japanissa lähemmäksi 49 000 kappaletta!
 
Omani edestä ja takaa
Yhdessä lähteessä mainittiin, että QUO on näitä kortteja myyvän yrityksen nimi ja samanlaisia kortteja varmistaisi muitakin yrityksiä, tietysti omalla nimellään, mutta tätä en mene vannomaan. Yritykset käyttävät näitä mainosta-miseen ja yksityiset taas lahjakortin tyyliin.

Mietin, mikä Suomessa vastaisi näitä kortteja. Lahjakortit ovat yleensä arvokkaampia, joten en niitä rinnastaisi QUO-kortteihin. Ainakin itse olen saanut kesätöistä läksiäislahjaksi kaksi elokuvalippua, joten ne ajavat ainankin osittain saman asian. Kenties jotkin alekupongit myös käyvät samaan tarkoitukseen.
Selvästi tarvitsemme Suomeenkin samanlaisia kortteja ja Gingakansilla kiitos!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Sensuuria GNG:ssä?

Selailin tässä Hopeanuolen 4. julkaisua ja kävi jo mielessä, että minun kirjastani olisi revitty sivuja irti, mutta pakko se on uskoa. Nimittäin ensimmäisestä kirjasta on jätetty pois 38 sivua. Sivunumerointi etenee ilman keskeytystä, joten kyllä tämä on julkaisun oma erikoisuus.

Seuraavaksi sitten ajattelin tätä vain pienenä kämminä, ja sivut ovat vain vahingossa jääneet pois. Onhan tässä kuitenkin yhdistetty useampi pokkari samojen kansien väliin ja vähän muokkailtu sieltä täältä. Mutta heti kun tajusin mitkä sivut ovat kyseessä, tämä "unohdus" tuntuu täysin tarkoitukselliselta.
Riki on juuri pudonnut rotkoon ja Gohee on pelastettu vuorilta. Gin kävelee Fujin vierellä peräpäässä kohti kylää. Seuraavaksi siirrytäänkin asekauppaan, missä Daisuke on katselemassa kiväärejä, kun Hidetoshi ja John saapuvat liikkeeseen.

Tästä välistä puuttuu muun muassa Daisuken muisteleminen, kuinka Gohee hakkasi Donia tämän käytöksestä karhuretkellä, kun Gohee lyö pikku-Giniä ja tökkäsee sen siskoja ja kun Gohee pakottaa Giniä syömään karhunlihaa ja pitää tätä nälässä. Siis...joo, aivan selvästi tarinan raaimmat kohtaukset :o) Tietysti siinä on koirien rääkkäystä, joka näillä näkymin on syy, miksi nämä sivut ovat jääneet pois. Kohtaukset ovat aika realistisia, joten ymmärrän, että tämän päätöksen tekijät eivät ole halunneet antaa esimerkkiä koirien hakkaamisesta ja kiduttamisesta. Ei sitä myöskään koskaan tiedä, ettei joku oikeasti alkaisi Goheen opin mukaan kouluttamaan karhukoiraa metsälle.

GNG:n 4. julkaisuhan on julkaistu vuonna 2001(?). Jotenkaan en katso tuollaisen hyssyttelyn kuuluvan 2000-luvulle, vaikka kyllähän Dragon Ball'iakin sensuroitiin Suomessa, sen ilmestyttyä. Takahashi on kuitenkin itse suunnitellut Hopeanuolen, enkä ole kuullut, että hän häpeäisi näitä kohtauksia mitenkään. Päinvastoin on hyvä, että asioihin otetaan kantaa ja se herättää keskustelua koirien kohtelusta ja niiden asemasta ihmisten kumppaneina. Vaikka pitäisi Hopeanuolesta, se ei tarkoita, että pitää sarjaa ylimpänä totuutena ja elää sen oppien mukaisesti.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Joskus tekisi mieli lyödä päätä seinään...


En tule koskaan toipumaan järkytyksestä, minkä tämän kuvan näkeminen aiheutti (joten pitihän se jakaa eteenpäin):

O_O ?!
Tämä luku on pokkarissa ilman hupikuvaa nimellä Lupaus Rikille. Olen aina pitänyt tästä, koska harvoin aloitussivu ja lukun otsikko ovat vastanneet yhtä hyvin toisiaan. Hyvin yksinkertainen kuva Terrystä kuunloisteessa sopii hyvin uskolliselle ryhmänjohtajalle. Nyt mieleeni on syöpynyt kuva Smithistä virnuilemassa koko jutulle.

Hyvä osoitus japanilaisesta huumorista, joka ei minuun pure. Hopeanuoleen ei onneksi ole montaa pissa-kakkavitsiä laitettu. Vaikka tässäkään ei mitään vikaa ole. Smithillä vain on niin kiero ilme kasvoillaan, etten vakavana tätä pysty katsomaan. :o)




keskiviikko 30. lokakuuta 2013

GNG:n eri julkaisut vertailussa

Onneksi en ole tänne suureen ääneen kailotellut, etten näe mitään järkeä ostaa jokaista Ginga julkaisua, kun tarina ei niissä miksikään muutu. Olen oikeastaan vieläkin samaa mieltä, mutta jonkinlaisena Gingafanina halusin tietää lisää näistä pokkareista. Käytän Gingapedian GNG-julkaisujen numerointia ja kaikkia kansia saa ihastella täältä.


Pari kappaletta olen omistanut Hopeanuolen viidennen, kuudennen ja seitsemännen julkaisun kirjoja, mutta nämä eivät ole paljoa kiinnostaneet pitemmän päälle. Seitsemännestä julkaisusta olen säästänyt seitsemännen kirjan, koska siinä on julkaisun yksi parhaimmista kansista. Julkaisujen välillä pomppimisen jälkeen päädyin kuitenkin keräämään 4. julkaisua. Vielä puuttuisi viimeinen kirja, mutta ei minulla ole kiire tuota saada.

4. julkaisua (viimeinen osa uupuu)
Neljännen julkaisun kerääminen ei ollut minulle itsestäänselvyys, sillä en ole julisteiden perään (yhtäkään ei löydy seiniltäni) ja värisivut löytyvät Jumppien kautta (4. julkaisun 1. ja 3. kirjassa on värisivuja). Näissä varmaankin ratkaisevinta on ollut näiden puhelinluettelokoko, kansitaide ja se, että sisältöön on panostettu muutenkin enemmän kuin pelkästään julisteiden osalta. Ainakin muissa julkaisuissa, mitä olen nähnyt, luvut ovat täysin samat kuin suomijulkaisussa. Neljännessä julkaisussa lukujen aloitussivuja on korvattu toisilla (mistä minä pidän) ja tähän julkaisuun on myös lisäilty joitain hahmoesittelyitä ja juoniselostuksia. Joistakin (4. ja 5. kirja ainakin) löytyy myös ristikko ja hieman fanitaidetta.

<3 (5. kirja)
Viidennestä julkaisusta ei löytynyt mitään ekstraa ja julkaisu on normipokkarin kokoinen ja paksuinen. Kuudennessa julkaisussa kahdessa ensimmäisessä painoksessa ei myöskään löydy mitään, mutta kolmannessa painoksessa on neljän ensimmäisen pokkarin lopussa pari sivua mallikuvia, ja seitsemännestä ja kahdeksannesta osasta löytyy Takahashin haastattelu. Kannetkin ovat varsin hienot ja nämä ovat myös sopivan paksuja.

Seitsemännestä julkaisusta löytyy viidestä ensimmäisestä kirjasta (taas puhelinluettelopainos) juliste ekstrana. Viimeisistä kolmesta kirjasta, jotka ovat sitten jo paksumpia, löytyy pari värisivua. Näihin värsivuihin olin kuitenkin pettynyt, sillä kuvat oli otettu aikaisemmista julkaisuista. Seitsemännessä kirjassa värisivuun on yhdistelty huonosti kuvia neljännestä julkaisusta. Samassa kirjassa oli lopussa myös aukeama japanilaista fanitaidetta.

7.julkaiun 7. kirja
Samaisen kirjan värisivu
Kolmea ensimmäistä julkaisua en ole livenä nähnyt, mutta ymmärtääkseni näissä ei ole mitään ekstraa. Nämä ovat kuitenkin normipokkarin kokoisia ja ne ovat julkaisuista varmastikin helpoiten saatavissa ihan Suomestakin. Lisäksi aika halpoja. Muiden julkaisujen saatavuus vaihtelee. 4. julkaisua näkee aina tasasin väliajoin myytävänä ja taitaa olla kallein julkaisu (50€-yli 100€). 5., 6. ja 7. julkaisut ovat harvinaisia Japanissa asti. 6. julkaisua (3. painos!) on näkynyt jo jonkin aikaa Ebayssä myytävänä ~20€ kappale.

(Ja en yhtään tiedä, miten sain kuvat kahdella eri tavalla vierekkäin, mutta en niihin enää koske, kun pysyvät paikallansa.)

torstai 24. lokakuuta 2013

Mainostauko

Vaihtelun vuoksi aattelin kertoa nyt hieman mainoksista. Shonen Jumpeissa on aina joissain painoksissa arvontapalkintojen mainoksia tai Jumpin omia tuotteita, joissa on Hopeanuoli-aiheisia kuvia.

Kaivelin hieman Jumppejani ja löysin varsinkin 86 vuodelta, animeajoilta muutamia palkintoja. Tekstistä en mitään ymmärrä, mutta kyllä numerot tunnistan, joten olen ajatellut, että näitä on ollut rajoitetusti saatavilla. Alla olevassa kuvassa taitaa näkyä Takahashin nimikirjoitus, avaimenperä ja jonkinlainen teline.
Seuraavassa kuvassa on rannekello, jossa on keskellä kuva Ginistä. Tämä taitaa olla Shonen Jumpin omia lukijakilpailuja, sillä samalla sivulla oli muistakin sarjoista tehtyjä kelloja. Alemmassa taas on Hopeanuolen 150. luvun kunniaksi tehtyjä palkintoja: LP-levy, laskin ja ompeluvälinesetti.Tuota LP-levyä näkee vieläkin japanilaisessa huutokaupassa Yahoo!Japan:issa. Kalliilla on tainnut aina mennä, jopa yli 100 €:lla. Näistä en ole muita nähnytkään myytävänä.
 

lauantai 19. lokakuuta 2013

Hakugin no Teiou

Japaninkielen hallintani rajoittuu suurimmaksi osaksi merkkien tunnistamiseen eli en oikeasti "lue" japania, vaan jos eteen laitetaan Ginga tai Yoshihiro Takahashi japaniksi kirjoitettuna, pystyn ne tunnistamaan. Mutta yritän parhaani "kuvalukea" tarinaa.
Yamato ja Ryou
Kansi
Ennen Hopeanuolta Takahashi oli jo aloittanut toisen koirasarjakuvan: Shiroi Senshi Yamaton. Yamato oli selvästikin suosittu ja koiratarinat tuntuivat kiinnostavan japanilaisia, että Yamatosta julkaistiin vielä kaksi lyhyttarinaa päätarinan vielä jatkuessa. Toinen Yamaton lyhyttarina on nimeltään Hakugin no Teiou. Englanniksi Google translaattori käänsi tämän Emperor of Silver Blaze (= Hopean hohteen keisari). Tästäkin olen hankkinut lehtiversion, mutta tarina löytyy Gingapedian mukaan myös Ama Takeru Tokin kolmannesta osasta. Hakugin no Teou on julkaistu alunperin Monthly Super Jumpissa vuonna 1983 helmikuussa. Mikä minulla kiinnitti silmään, niin tässä on Yamato päässyt kanteen ja pari ekaa sivua ovat värillisiä. Tarinassa on yhteensä 35 sivua.

Juoni:
On talvi ja aikamoinen lumimyrsky. Koiranulkoiluttaja törmää ulkona kahteen mieheen ja näiden kolmeen dobermanniin. Dobermanneilla on vielä todella vakuuttavat piikkipannat kaulassa, joten ilmankos tämä koiranulkoiluttaja pelästyy näkyä. Alla vielä sivut tästä:


Sitten tapahtuukin aikahyppy Yamaton ja tämän omistajan Ryoun kotiin. Kaksi poliisia on saapuneet varoittamaan hyökkäyksistä koirien kimppuun, joissa koirilta on löytynyt outoja viiltohaavoja ympäri ruumista. Eivät kuitenkaan tunnu pitävän tapahtumia vakavana.

Hayate (Yamaton veli; valkoinen koira, jolla vasemmassa silmässä arpi) ja tämän omistaja Kenichi ovat tarpomassa lumihangessa vastatuuleen (pullo kourassa :o)), kun törmäävät samoihin miehiin ja heidän dobermanneihinsa. Kenichi ja Hayate eivät kuitenkaan peräänny uhkaavaa näkyä, vaan Hayate hyökkää kaksipäisellä teräaseellaan yhden dobermannin kimppuun ja sivaltaa tältä korvan. Toinen miehistä kutsuu koirat takaisin ja lähtee juoksemaan pakoon. Toisella miehellä taas on miekka mukana ja yrittää sillä huitoa Hayatea, kuitenkaan osumatta.

Kenichi käy Ryoun luona kertomassa kohtaamisesta, ennen kun menee kotiinsa odottamaan Hayaten paluuta (Lähti varmaankin seuraamaan kaksikkoa). Kello on jo yhdeksän ja taivas on pimeä, kun Hayate tulee kotiin pahoin haavoittuneena. Ryou ja Yamato tulevat paikalle ja Yamato nuolee Hayaten haavoja. Kenichi on raivoissaan koiransa kohtelusta ja lähtee Hayaten näyttäessä tietä kostoretkelle. Yamato ja Ryou päättävät seurata heitä.

Dobermannien omistajat löytyvät syrjäisestä mökistä. Heillä on myös yksi mies sidottuna sekä koiria häkeissä. Dobermannit huomaavat Yamaton ja muut, joten poikien täytyy toimia nopeasti. Jollain konstilla he saavat tukin tai ison polttopuun heitettyä mökin ikkunasta sisään miesten yllätykseksi. Ryou huutelee uhkauksia miehille, jolloin nämä päästävät dobermannit vapaaksi. Yamato ja Ryou juoksevat kauemmaksi mökistä metsän siimekseen, missä Yamato haastaa dobermannit taisteluun.

Kenichi ja Hayate olivat piilossa lumikasan takana ja suuntaavat mökille roistojen seurattua dobermanneja metsään. Kenichi vapauttaa vankina olleen miehen. Ryou valmistautuu metsässä puukalikan kanssa tappelemaan näiden kahden roiston kanssa. Vankina ollut mies kuitenkin tulee väliin ja kolkkaa nämä roistot maahan.Yamato on saanut Ginin tyyliin dobermannin takajalasta otteen ja heittää tämän parin pyöräytyksen jälkeen puuhun, mihin dobermanni jää roikkumaan kaulapannan piikkien iskeytyessä puuhun kiinni. Yamato on kuitenkin pulassa, kun jäljellä olevat kaksi dobermannia hyökkäävät vastakkaisista suunnista. Hayate tulee apuun ja viiltää dobermannien kaulapannat irti. Yamato saa tällöin dobermannin kaulasta kiinni ja pyörimällä kaulan ympäri viiltää sitä pahasti. Dobermannit jäävät uikuttamaan lumeen, kun muut kyläläiset ehtivät apuun. Tarinan lopussa Ryou ja Kenichi saavat vielä kunniakirjat pelastusoperaatiostaansa, jonka pojat hieman noloina vastaanottavat.

Oman mielipiteen tarinasta voidaan kiteyttää yhteen sanaan: tykkäsin. Yamatoon en ollut ennen tätä mitenkään perehtynyt, mitä nyt jotain perustietoa tiesin. Tarinassa oli kuitenkin vähän henkilöitä, joten tätä oli helppo seurata. Juoni oli hyvin yksinkertainen ja aika realistinen. Koska päähahmot on otettu Shiroi senshi Yamatosta, niiltä löytyi omat luonteenpiirteensä, eivätkä henkilöt jääneet mitenkään pinnallisiksi. Kenichistä tuli tarinan pohjalta hyvin suomalainen kuva jöröstä metsämiehestä, joka on kenties hieman äkäinen, mutta silti hyväsydäminen. Ryou on taas se mukava naapurin poika, joka on aina valmiina auttamaan pulaan joutuneita.

Dobermannit oli todella hienosti piirretty ja todella "aidon" näköisiä ja pelottavia. Sen, että koirat eivät puhu sarjassa, tiesinkin jo entuudestaan. Yamaton huolenpito Hayatesta nuollessa tämän haavoja oli minulle tarinan hellyyttävin kohtaus.