Mikä on harvinaista?

Jumppien kanssa olen aika ajoin palannut ikuisuuskysymykseen tuotteiden harvinaisuudesta. Hopeanuoli on alkanut ilmestymään Jumpeissa 30 vuotta sitten, joten niitä pidetään yleisesti harvinaisina ikänsä takia. Koska ne eivät ole varsinaisia keräilykohteita, niiden etsimiseen joutuu näkemään enemmän vaivaa. Eniten seuraan Yahoo!Japanin huutokauppaa ja oikein muualla myytäviin Jumppeihin ei törmääkään enää. Niitä joko myydään pilkkahinnalla, jotta niistä päästäisiin eroon tai sitten kalliilla, kun niitä kerran tähän asti on huolellisesti pidetty säilössä. Hopeanuolen ajalta jotkin Jumpit ovat halutumpia kuin muut. Kalliimmalla menevät Dragon Ballin 1. luku, joka julkaistiin vuoden 1984 lopulla, kuten myös Saint Seiyan 1. luku 1986 vuoden ensimmäinen numero. Joitakin numeroita näkee harvemmin kuin toisia, joten hyvällä lykyllä voi olla ainoa huutaja tai sitten joutua veriseen huutosotaan. Mitä itse olen huutanut, niin olen suurimmaksi osaksi kuulunut tähän onnekkaampaan joukkoon.

Sivusin tuossa jo moniakin harvinaisuuteen vaikuttavista kriteereistä. Entä yleisellä tasolla; mitä asioita pitäisi ottaa huomioon, että voi sanoa edes jotain tuotetta harvinaiseksi?
Gingasta puhuttaessa pitäisin harvinaisuutena tuotetta vain, jos siitä on keräilijöillä tiedossa vain yksi tai kenties pari kappaletta. Tämä ihan senkin takia, että fanikunta on varsin pieni ja keskittynyt eniten vain Suomeen ja Japaniin. Kuitenkin mitä tahansa tuotteita voi vertailla keskenään ja keräilijän omin kriteerein hän päättää, mikä on toista harvinaisempi. Mitään matemaattista kaavaa harvinaisuudelle ei ole, vaan se on jokaisen henkilökohtainen mielipide. Kenties tiedostamatta vertailussa pyöritellään mielessä tiettyjä kriteerejä, kuten sijainti:

Mitä kauempaa tuote on hankittu, sitä harvinaisempi se varmaankin on. Suomimangaa löytyy jokaisen hyllyltä, joka kauppaan jaksaa talssia ja pokkarin napata kainaloonsa, joten oman kielisiä teoksia ei yleensä pidetä harvinaisuuksina. Tällöin japanipainos tuntuu harvinaisemmalta kuin se lähikaupan versio, vaikka kummatkin saisi Urumista tai Huuto.netistä yhtä suurella vaivalla.

GNG 4. julkaisu 2. susiosa

Painoksen koko: Myös suomipainoksen koot eivät pääse lähellekään japanilaisista mangoista otettuja painoksia. Oheistuotteista arpajaispalkintoja on vain ilmoitettu määrä saatavilla ja suurimman osan Gingan japanilaisista oheistuotteista ja mangoista painokset ovat loppuunmyytyjä. Vain vielä valmistuksessa olevista, kankaisista lasinalusista ja julisteista voi saada aivan uudet kappaleet itselleen. Joten painoksen koostakaan ei voida sanoa, paljonko tuotteita on olemassa, vaan siihen vaikuttaa tuotteen käyttötarkoitus:

Kuitenkin suurin osa oheistuotteista on tarkoitettu arkikäyttöön, kuten avaimenperät, pyyhkeet, t-paidat, ja kuka hullu fani ei niitä sitten käyttäisi. Keräilytarrat ja -kortit ovat melkeinpä ainoita tuotteita, jotka on tarkoitettu keräilyyn, mutta ei näitäkään käsitellä kuin kukkaa kämmenellä. Vai kellä on vielä avaamattomissa paketeissa Pokemon-kortteja ja tarrakirjat täyttämättä? Tuotteiden rahallinen arvo on kuitenkin kasvanut vasta kymmenen vuoden sisällä, joten 80-luvun fanit tuskin ajattelivat säästää korttejaan, tarrojaan tai figuureitaan, jotta voisivat ne (ehkä) myydä moninumeroiseen hintaan suomalaisille keräilijöille sitten kun Internet tekee mahdolliseksi kommunikoida keräilijöiden kanssa muista maista. Pokkareitakaan ei ole tarkoitettu kestämään ja tulla säilötyksi kirjahyllylle paksukantisten kirjojen tavoin, vaan ne ovat nimensä mukaan taskukirjoja, rinnastettavissa Aku Ankkoihin ja romaaneihin, jotka voidaan ottaa kaupassa käydessä mukaan matkalukemiseksi ja heittää sitten myöhemmin pois, joten kaikki myytävät eivät ole automaattisesti hyväkuntoisia. Näin siis Suomessa, mutta tietääkseni mangapokkareiden kohtalo ei ole yhtään parempi Japanissakaan.

Ikä: Mitä vanhempi, sen parempi vai? Jumpit tosiaankin kuuluvat jo Gingan muinaishistoriaan, joten niitä pidetään harvinaisena sen takia. Näiden keräilijänä olen yli vuoden ajan seuraillut Jumppien myyntiä ja joitakin numeroita on lähes kokoajan myynnissä, eivätkä tunnu käyvän kaupaksi edes puoli-ilmaiseksi. Tässäkin on kausittaista vaihtelua, nimittäin nyt on erittäin huonosti ollut Jumppeja myytävä, mutta vuosi sitten sai noukkia parhaimmat pois. Myös esimerkiksi LP- ja EP-levyjä oli viime keväällä useampia myynnissä (en edes muista montako tuli nähtyä), mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Vastapainoksi nyt on tullut oman mittapuuni mukaan myyntiin paljon GNG-kortteja. Myös GNG-lautapelejä on näkynyt useampia myynnissä ja monetkin hyväkuntoisina.


Hinta: Harvinaisimmasta tuotteesta on varmastikin maksanut myös eniten. Tähän vaikuttaa myös tuotteen kunto ja haluttavuus. Harvinaisimmasta tuotteesta on varmasti käynyt pahimmat huutosodat ja maksanut itsensä kipeäksi. Tässä tulikin jo sivuutettua seuraavaa kohtaa eli kysyntä:

Fanit haluavat eri tuotteita ja keräilykin voi olla keskittynyt vain joidenkin tuotteiden saamiseen. Minulla ratkaiseva tekijä on painomuste eli en ole kiinnostunut oheistuotteista, vaikka tarinasta tykkäisin. Joillakin keräily taas voi keskittyä tarroihin tai figuureihin. Harvinaisin tuote voisi tällöin olla se, jota fanit eniten kaipaavat, mutta harva omistaa.

Mikä sitten olisi minun kokoelman harvinaisin tuote?


Taidekirjasta (japanipainos)

En nyt ota figuureja huomioon, sillä vaikka GNG-figuurit ovatkin varsinkin kahden viimeisen kriteerin perusteella haluttuja, ne eivät minun mielestäni ole erityisen harvinaisia verrattuna muihin omistamiini tuotteisiin. Puhelinkortit ovat joillekin keräilyesineitä, joten näitä löytyy varmasti enemmänkin hyväkuntoisina, vaikka näitä on olemassa vain rajallinen määrä verrattuna kuitenkin mangojen painoksiin. Jumpeista kaikki ovat minulle yhtä arvokkaita, joillakin on enemmän tunnearvoa, mutta mikään ei ole toista harvinaisempi.

Tulee varmasti yllätyksenä, mutta harvinaisimmat tuotteeni ovat varmaankin Manga Gorakut, jotka olen saanut hankittua. Manga Gorakut ovat samanlaisia lehtiä kuin Jumpit, mutta koska näissä ei ole Weedin lisäksi ollut muita kassamagneetteja (en tiedä muuta Manga Goraku-sarjaa, josta olisi tehty edes animea, vaikka näitä kyllä etsimällä löytyi), näitä ei ole säästetty ja tuskin painoksetkaan ovat yhtä isoja. Yli kaksi vuotta vanhoja Gorakuja on lähes mahdotonta löytää myytävänä verrattuna Jumppeihin, joita löytää myytävänä ainakin 70-luvun alusta ja Business Jumppejakin (Shin Gaidenit) löytyy hajanaisesti 2000-luvun alusta lähtien.

Manga Gorakuista sitten seuraavassa postauksessa lisää.