Ja taas mainoksia

Kaikki mainokset ovat sattumoisin vuodelta 1985. Kaksi ensimmäistä volumeista 19 ja 20, Benizakuran tapaamisen ajoilta. 100-luku oli taas volume 49.

1984 vuodeltakin etsin mainoksia, mutta minun kappaleissani ei yhtäkään hopeanuoliaiheista näkynyt. Vähän kylläkin näkyi muitakaan. Sonyn Walkman-kasettisoitin näköjään löi itsensä '84-vuonna läpi, sillä siitä vasta mainoksia löytyi ja yhdessä mangasarjassakin näitä käytettiin. :o)

Hopeanuoli-urheilupyyhe:

Hopeanuoli-pussi:

Viimeisenä on Hopeanuolen 100. luvun ja animen kunniaksi tehty pinssi(?) ja collegepaita. Gollegepaidan kuva on vähän huono, mutta siinä taitaa olla Gin keskellä ja sen ympärillä muita. Ainakin tiikeriveljekset ja Smithin oli tunnistavinani.

Pinssin Gin näyttää olevan '85-vuoden volumen 19 kansilehdestä otettu:

Orionin 1. lukua lukemaan!

Ei oikeasti pitänyt kirjoittaa, mutta kun nämä taas löysin, niin ajattelin jakaa eteenpäin.

 

Weedin ja jatkosarja Orionin julkaisijan Nihon Bungeishan sivuilta voi katsoa ensimmäiset luvut heidän lehdissään ilmestyneistä sarjoista. Löysin listalta Weedin ja Orionin ensimmäiset Manga Gorakussa ilmestyneet luvut, ja niistä linkit alla.

Orionin 1. luku

Weedin 1. luku

Luvut ovat Adobe Flash Playerissä, jonka pitäisi näkyä kaikilla koneilla, missä vain on Adobe päivitettynä.

Lukusuunta on oikealta vasemmalle ja samaan suuntaan sivutkin vaihtuvat, mutta alla olevat nuolinäppäimet ovat taas "eteenpäin" ja "taaksepäin". Joten kääntääkseen sivua vasemmalle, joutuu painamaan oikealle menevää nuolinäppäintä eli "eteenpäin"... Sekavaa ainakin minun mielestäni. Helpommalla pääsee klikkaamalla aina sivun kohdalta, minkä haluaa kääntää.

Nuo ovat siis vain ensimmäiset luvut, ei koko ensimmäinen pokkari, kuten ekasta sivusta voisi päätellä. Orionia luvussa on noin 50 sivua ja Weedissä 30 sivua. Mukavaa, että Orionin ensimmäiset sivut ovat vielä säilyneet värillisinä.

Tätä laillisemmin Orionia ei voisikaan netistä lukea. :o)

Moon kid

Kansi, alakulmassa Moon kid

Alun perin Moon kid ilmestyi Weekly Shonen Jumpin Summer Special -lehdessä vuonna 1987. En oikeasti ajatellut tätä hankkia, mutta Jumppien spesiaalinumeroita tulee harvoin vastaan, joten ajattelin katuvani, jos en käytä tilaisuutta hyväksi. Moon kid on Takahashin lyhytsarja. Se on julkaistu myös Yamaton pokkarien yhteydessä 1. julkaisun 26. osassa ja 2. julkaisun 14. osassa.

 



Kansilehti



Tarina oli oikeastaan parempi kuin oletin ja pelkällä kuvalukemisella ymmärtää yllättävän paljon tapahtumista. Nimestä ei voi heti päätellä, että kyseessä on länkkäri. Joitain sanoja ja henkilöitä sain käännettyä, mutta ei kannata ihan sokeasti luottaa kaikkeen, mitä täällä höpötän. Tarina on 49 sivun pituinen ja aika tapahtuma rikas, minkä voi päätellä tämän postauksenkin pituudesta. Huomasin muuten, että jotkin ääniefektit oli kirjoitettu englanniksi. Tässä ei kuitenkaan ollut mitään logiikkaa, sillä jopa samassa ruudussa saattoi olla toinen efekteistä englanniksi ja toinen katakanoilla. 

 



Tarina alkaa vuodesta 1871 Amerikan villistä lännestä. Japanilainen perhe: isä, äiti ja poika matkustavat höyryjunassa. Saattavat olla jotain ninjasukua, myöhemmin miehen taistelutaidot viittaavat siihen ja heillä on mukanaan suden näköinen koira, Moon, joka kantaa miekkaa selässään.

 

Matka keskeytyy, kun rosvojoukko hyökkää hevosilla liikkuvan junan kimppuun ja alkavat ampua. Radalle oli kasattu puunrunkoja ja kiviä, mihin juna törmää ja matka pysähtyy siihen. Rosvot ampuvat säälimättä kaikki tielleen osuvat matkustajat, niin miehet kuin naiset. Rosvot lähtevät etsimään jotain ryöstettävää junanvaunuista, kun aikaisemmin mainittu japanilaismies tulee vaunusta ja surmaa miekallaan sisään pyrkivän rosvon. Toinen mies saa puukosta otsaan ennen kuin ninja pääsee hevosen selkään ja siitä alkaa takaa-ajo. Moon hyppää vaunun katolta yhden rosvon kimppuun sivaltaen omalla miekallaan tältä pään ja käden poikki.

 

Ninjaisä pitää puoliaan rosvoja vastaan ja saa vastustajakseen joukon pomon, Fred Gordonin. Gordon on nostamassa asettaan ampuakseen, mutta ninjan heittämä heittotähti osuu Gordonin käteen ja ase tippuu. Ninja näkee tilaisuutensa tulleen ja on hyökkäämässä Gordonia päin. Gordonin vartalo on puoliksi viitan peitossa, joten ninja ei näe vasemman käden revolveria, vaan luodit lävistävät hänet ja ninja kaatuu maahan kuolleena. Moon raivostuu tästä ja hyökkää itsekin, mutta saa lennossa luodin naamaansa.

 

Vaunusta alkaa kuulua japanilaisen perheen pojan itkua, minkä rosvot kuulevat. Vanhemmat kutsuvat poikaa vain nimellä Kid. Gordon ottaa pojan äidin mukaansa ja ampuu Kidiä rintaan. Rosvot jättävät junan ja ruumiit ja naamioivat joukkosurman intiaanien hyökkäykseksi.

 

Moon virkoaa rosvojen lähdettyä. Luoti oli vain raapaissut sen oikeaa silmää. Moon löytää isäntänsä kuolleena ja ensimmäistä kertaa tarinan aikana se selvästi puhuu, vaikkakin itsekseen. Vaunusta Moon löytää Kidin, joka selvisi vammoitta (luoti näkyy rintataskun kohdalla, mutta en tiedä, mikä sen pysäytti). Moon rohkaisee poikaa ja he lähtevät vaunusta erämaahan.

 

Seuraavaksi siirrytään 10 vuoden päähän vuoteen 1881. Gordon on päässyt varmaankin kepulikonstein pienen kaupungin sheriffiksi ja pitää kaupunkia vallassaan. Sheriffin toimiston katolla kaksi tummaa hahmoa, Kid ja Moon juttelevat(!). He ovat valmiita kostamaan 10 vuoden takaisen junaryöstön.

 

Täydenkuun aikaan teräväkärkinen sulka lentää Gordonin kasvojen vierestä, mistä Gordon kimpaantuu ja lähtee kadulle kiväärin kanssa vaatimaan syyllistä esiin. Kid on katolla haastamassa Gordonin ja muistuttamassa tätä 10 vuoden takaisista julmuuksista. Myös Moon ilmaantuu ja Gordon yrittää ampua sen, mutta Moon väistää luodin taidokkaasti. Gordonin miehet saapuvat paikalle ja Moon ja Kid menevät piiloon.

 

Moon ja Kid hoitelevat viekkaasti miehet yksi kerrallaan. Tilanteen rauhoituttua Gordon potkaisee vauhdilla yhden miehistään piilosta kadulle syötiksi. Aluksi Kidiä ei näy, hän olikin kaivanut kuopan maahan, josta Kid yllättää miehen ja saa tästä otteen. Gordon yrittää ampua Kidin takaapäin, mutta Kid käyttää otteessaan olevaa miestä kilpenään. Luodit kuitenkin läpäisevät miehen ja Kid haavoittuu eikä jaksa nousta. Moon ryntää apuun ja Gordon ampuu sitä takajalkaan. Tämän jälkeen Gordon alkaa mäiskiä Kidiä revolverinsa käsiosalla. Kid on maassa haavoittuneena selkä Gordoniin päin. Kid muistelee äitiään ja isäänsä ja päättää ettei luovuta vielä. Kid kantaa ranteissaan sulka-aseitaan, jollaisen hän ottaa suuhunsa ja sylkäisee suoraan Gordonin oikeaan silmään. Gordon hämääntyy vähäksi aikaa, jolloin Kid pakenee viereiselle kujalle. Gordon seuraa perässä valmiina tähtäämään. Kuja on kuitenkin tyhjä ja ennen kuin Gordon huomaa katonrajassa roikkuvan Kidin, Kid on jo laukaissut aseensa ja luoti osuu suoraan keskelle otsaa. Gordon jää kuolleena makaamaan. Kid ja Moon lähtevät tyytyväisinä pois.

 

Kyläläiset löytävät Fred Gordonin nostettuna aitaa vasten kyltin kanssa, missä kerrotaan Moon Kidin rankaisseen häntä junaryöstöstä ja 53 ihmisen murhaamisesta.

 

Rankan tarinan jälkeen loppukevennyksenä, että lehdessä mainostettiin t-paitoja Moon kidin kuvalla! 

Outoa, että 50 sivun sarjaa lähdetään tuotteellistamaan. Tästä tulikin taas mieleen, että pitää koota lisää Jumppien mainoksia Hopeanuolituotteista, kun niitäkin on löytynyt edellisten jälkeen lisää Jumpeista.

Weed World 2 ja 3

Postaus on ollut odottelemassa kuvien lisäystä marraskuusta lähtien, joten oli jo aikakin saada tämä "viimeisteltyä". Ensimmäinen Weed World tuli esiteltyä aika tarkkaan ja loput Worldit noudattavat pitkälle samaa kaavaa, joten nopeutin hieman postausvauhtiani ja esittelen kaksi seuraavaa Worldiä yhdessä. Lyhensin Weed Worldin joihinkin kohtiin WW:ksi.

Kannet

Weed World 2:ssa on lisänä GB-paperihahmo sekä yhden sivun tarra-arkki. Weed World 3:ssa on Mer-paperihahmo ja hiirimatto. Kummastakin löytyy kahdeksan värisivua, joista aukeama on käytetty fanartin esittelemiseen. Mitä nyt olen katsellut fanarttia, niin yllätyin miten paljon saksanpaimenkoirakolmikkoa, Johnia, Jeromea ja Ronia, on piirretty. Weed Worldin julkaisemisen aikoihin Weed-pokkareita oli julkaistu Japanissa vasta 14-16 osaa. Ronilla oli suuri osa 14. osassa, kuten myös Jeromella, joten saksanpaimenkoirista selvästikin innostuttiin piirtämään enemmänkin taidetta.

WW2: Värisivuja

WW2: Fanarttia (huomaa vas.alakulman söpöliinit :o))

Ensimmäisenä tarinana on yksi luku Rikiä, minkä jälkeen tulee pokkarin verran Weediä. Weedin alussa on pari sivua varattuna hahmosuhdekartalle ja pienelle hahmoesittelylle. Tarinan välissä on fanarttia ja -kirjeita ja juonen kulkua on esitelty joku vs joku -tyylisinä pätkinä.
Kakkosesta löytyy seuraavaksi Weed Gaiden -tarina Merin matka kokonaisuudessa. Kolmosesta Lonely Ronin Weed Gaiden -tarinasta puolet.Takahashi on taas kirjoittanut pienen tarinan labradoreistaan ja mukana on vielä kuvia Takahashin nelijalkaisista (kissakin näkyy pari kertaa).

WW3: Takahashin esittelyä

Worldien viimeinen tarina on jonkun muun kirjoittama Wan Man Show. Tajusin jonkin aikaa sitten, että koirat haukkuvat japaniksi "wan wan", joten sarjakuvan nimi taitaa viitata tähän. Kolmosessa väsynyt mangaka heittelee puistossa palloa koiralleen, mutta nukahtaakin nurmelle. Tällä aikaa koira (ketun näköinen pystykorva) löytää leikkikaveriksi shiban. Shiban omistaja on likinäköinen nainen, joka ottaakin vahingossa väärän koiran kotia ja huomaa vasta kotona, että hänen poikakoiransa pissaa kuin tyttö ja palauttaa koiran puistoon. Mangaka ei koiransa katoamista ollut huomannut, vaan nukkui kaikessa rauhassa tietämättä koiransa seikkailuista. 

WW3: Fanarttia ja Wan Man Show

SSY: Yamaton tyylinmuutos

Merkkaan nykyään Yamatoaiheiset postaukset SSY-merkinnällä, jotta lukijat tajuaisivat, että kyseessä on eri sarja. Sarjasta olisi enemmänkin suunnitteilla juttua. :o)

Yamato-sarjan edetessä ei voi olla kiinnittämättä huomiota kuinka Takahashin piirtotyyli muuttuu pikku hiljaa. Olihan Takahashi vasta 23-vuotias sarjan alkaessa, eikä hän ollut ollut kuin vasta neljä vuotta mangakana. Laskelmat perustuvat siihen, että 2012 oli Takahashin 40-vuotisen uran juhlavuosi, joten herra aloitti 1972 mangan piirtämisen ja Yamato alkoi ilmestymään vuonna 1976. Takahashi on näköjään syntynyt vuonna 1953 ja on nyt 60-vuotias.

Näin vielä uransa alkuvuosina hänen tyylinsä kehittyi paljon enemmän mitä olemme Weedin aikana nähneet. Kyse ei ole pelkästään koirista, vaan myös ihmisten ulkonäkö muuttuu Yamaton aikana. Esimerkkinä kuitenkin nyt Yamaton ulkonäön muuttuminen sarjan aikana:

Kuvat on otettu omista pokkareistani 1 kuva/pokkari periaatteella. Ensimmäisestä pokkarista on kuitenkin kaksi kuvaa, minkä takia kuvia on 11. Kiinnitin itse ainakin huomiota korviin ja kuonoon. Korvat ovat ensimmäisissä kuvissa suipot ja suorat tai ulospäin suuntautuneet. Myöhemmin niiden koko päähän verrattuna kasvaa ja ne kaartuvat enemmän keskelle. Kuono ja nenä kasvavat myös ja pää hieman "pyöristyy". Ja rintalihakset erottuvat myöhemmin paljon selvemmin.

Alussa tuohon tyyliin kiinnittää enemmänkin huomiota, kun siihen ei ole tottunut. Joistain ruuduista myös huomaa, että Takahashi ei hallitse täysin koiran anatomiaa ja välillä asennot ovat vähän hassun näköisiä, mutta ei pahemmin. Plussa Takahashille siitä, että koirat poikkeavat ulkonäöllisesti toisistaan, että vaikka tyyli muuttuu, niin pystyy tunnistamaan kuka on kukakin. Ihmisten kohdalla minulla on vaikeuksia, kun monella gansterilla on lyhyt musta tukka, puhumattakaan sivuhenkilöistä.

#3 Kuvapostaus: Purppuranpunainen auringonlasku

Vastako tämä on kolmas kuvapostaus?

Weekly Shonen Jumpin vuoden '85 numerossa 7 oli koko Hopeanuoliluku väritetty. Postaan nyt luvun täysväriset kuvat ja myöhemmin loput, jotka on sitten sävytettyjä, niin ei tule kilometrin mittaista viestiä (ja itse, kun en tykkää täyttää postausta pelkillä kuvilla).

Tässä Jumpissa on omasta mielestäni melkeinpä parhaimmat Hopeanuolen värisivut. Mielipiteeni perustuu siihen, että tässä on kokoaukeaman sivuja ja luvussa on myös laajasti mukana eri hahmoja. Mistä minä aina tykkään, on luovuus, nimittäin en olisi ennen tämän kansilehden näkemistä voinut arvata, että taivas olisi noin kauniin purppuranvärinen.

 

 

Edit. 16.1.14

 

 

Kansi:



Yleissilmäys Yamatoon

Täällä taas, tai ainakin osittain. Tammikuu tulee olemaan minulla aika tiivistahtista, mikä sitten syö blogiin kirjoittelua. Mutta jos tässä valmistuisi toukokuussa, niin kyllä tuon kestää, vaikka hirvittääkin ainainen kiire. No, itseppä olen syypää tähän...

Räpsin vähän kuvia, joten nyt löytyy edellisestä blogimerkinnästäni Hopeanuoli ja Yamato Android-puhelimeen pari kuvaa, miltä nuo näyttävät puhelimen ruudulta katsottuna. Ja tästä päästäänkin itse tämän kertaiseen aiheeseen, nimittäin Takahashin toiseen koirasarjaan nimeltä Shiroi senshi Yamato (valkoinen soturi Yamato) tai ihan vaan Yamato.

Posti toi joulukuun alussa minulle Yamaton 4. julkaisun kokonaan, minkä sain tässä luettua. Yamaton 4. julkaisu on GNG:n 6. julkaisun kokoinen, vaikka ajattelin, että se olisi ollut vähän isompi. Julkaisussa on 10 osaa. Se on julkaistu vuonna 2004 ja kansien kuvitus taitaa olla sen aikaista. Nimittäin tyyli on hieman erilaista kuin sitten sarjassa.

Sori, en koskaan pääse eroon heijastuksista...

Gingapediasta löytyy pokkareiden kansikuvat.

Seuraavaksi vähän mietteitä sarjasta. En nyt spoilaa juonta (pikkasen vain loppua), varsinkaan kun en muista monenkaan hahmon nimeä.

Viimeinen osa piti ottaa mukaan joululomalle kotia, mutta lopultakin sain koko sarjan luettua. Täytyy sanoa, että oli aika tuhti paketti. Aikaisemmin kehuin sarjaa ennalta-arvaamattomaksi ja mielenkiintoiseksi ja sitä se olikin loppuun asti. Puolen välin jälkeen aloin kuitenkin tahtomattani vertaamaan sarjaa Hopeanuoleen. Piirrostyyli oli tässä vaiheessa sama kuin Hopeanuolessa, ilmestyiväthän nämä samaan aikaan. Samanlaisia ja -rotuisia koiria alkoi myös ilmaantua Yamato -sarjaan. Aivan Benin näköinen tanskandoggi ja Riki mustilla täplillä otsassa kuuluivat hahmokaartiin. Erilaisia mastiffeja näkyi myös, yllätys-yllätys, PALJON ja osa näistä muistutti Mossia ja Musashia. Ehken ihan kaikkea vielä kerro, mitä lopussa tapahtui, mutta kun aloitin viimeisen kirjan, pelkäsin jo valmiiksi, miten se tulee loppumaan. Tietystikin eeppiseen taisteluun, josta Yamato selviää voittajana ja mestarina. Yamato sen taistelun kyllä voitti, mutta taistelulla ei ollut niin paljoa painoarvoa, vaan enemmänkin keskityttiin ihmisten suhteisiin (pitihän pahisten tehdä parannus) ja heidän kiintymyksestä koiriinsa.

Tarinahan keskittyy pääasiassa koiratappeluihin, mitä nyt välillä harhautuu sivuraiteille, joten verta lentää. Miksi en sarjaa kuitenkaan paheksu tästä, on se, että koirilla on yleensä jotain kismoja, minkä takia he haluavat tappaa vastustajansa. Yamato varsinkin on hyvin suojelevainen ja on aina pelastamassa toisia ja kostamassa toisen mukiloimisen. Taistelijana Yamato ei ole luonnonlahjakkuus, vain todella sisukas ja saa kannustajistaan voimaa taistella loppuun asti. Mitenkään supervoimakas se ei ole ja saa varsinkin ennen ZTB-iskua muistuvan iskun oppimista lähes joka kerta köniinsä tai haavoittuu pahasti. Gingatodellisuudessakin Yamato olisi kuollut jo ensimmäisen pokkarin aikana (10-pokkari järjestelmässä).

Ei ehkä kaikista hiotuin sarja, mutta omalla tavallaan viihdyttävä ja Takahashin tuotannosta tykkäävälle voin suositella.