(Pari vanhaa postaustani vähän muokattuna, siksi näin kova kirjoitustahti :o))
Päätinpä nyt esitellä toisen ensimmäisistä ostoksistani ja oman lempparini kansista.
Eli nro 19 vuodelta 1986. Tämä onkin lempparini syystä että muissa kansissa on yleensä vain Gin hyppäämässä sinisellä taustalla, mutta tässä on selvä tilannekuva ja muitakin hahmoja on päässyt esille. Lisäksi Retsugan (?) turkki näyttää kauniilta kuun loisteessa. Värimaailma on myös niin kaunis...
Tämä on julkaistu aivan susiosan alun aikoihin, Jumpeista laskettuna tämä on kolmas luku. Luku alkaa siitä, kun Cross ja pennut on siepattu ja Gin tovereineen saapuu Fuji-vuorelle aina siihen saakka, kun Retsuga hyökkää Kurotoran kimppuun.
Tässä onkin sitten tuttu aloitussivu. Sama on pokkarissakin, mutta tosin eri paikassa. Sama pätee tosin moneen muuhunkin aloitussivuun: luku saattaa olla eri pokkarissa kuin alkuperäinen aloitussivu. Kannessa ja aloitussivulla mainostetaan isolla Hopeanuoli-animea. Anime alkoi itse asiassa pari viikkoa ennen tämän lehden ilmestymistä ja edellisessä osassa (nro 18) olikin enemmänkin animesta, mutta siihen ei laitettu Hopeanuoli-aiheista kantta, mutta kuitenkin värisivuja ja juliste.
Ja kaikkia varmaankin kiinnostaa, että paljonko maksoin tästä pölynkerääjästä. :o) Ebay:stä tuli tilattua ja hinta oli siinä 55 € postikuluineen. Tätä en ole yksinään nähnyt myytävän (parissa paketissa kyllä) sitten viime vuoden syyskuun, vaikka aktiivisesti etsinkin Jumppeja, joten olen iloinen, että tämän silloin ostin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti