Esittelen vielä yhden ensimmäisenä saamistani Jumpeista ja vielä ensimmäisen värillisen kohtauksen, minkä näin livenä. :o)
Susiosaan tämäkin kuuluu. Tässä ei ole Hopeanuoli-aiheista kantta, joten en nyt siitä liitä kuvaa, mutta aloitussivu on todella upea. Sekin on itse asiassa vanha tuttu, esiintyy pokkarissa 16, kuten lukukin. Luku alkaa kiilusilmäisen Mugenin ja alamaailman taistelijoiden hyökkäyksellä Noroin kimppuun eli ihan pokkarin 16 alusta.
Tässä on yhteensä 11 kpl puna-ruskea sävytettyä sivua ja yhdeksän mustavalkoista sivua. Täytyy sanoa, että tämä aloitussivu teki minuun vaikutuksen. Varsinkin taustalla seisovat sudet ovat uhkaavan näköisiä, ja punertava tausta ja auringonlaskun värjäämä turkki vain sopivat tähän kuvaan. Sanoisinpa, että kokonaan värillisenä siitä ei olisi tullut edes näin hieno.
Vaikka siitä on jo jonkin aikaa, kun Hopeanuolet olen hankkinut, niin silti niistä voi oppia lisää. Varsinkin, kun en osaa japania, lukemisesta ei tule mitään, joten sitä kiinnittää kuviin paljon enemmän huomiota ja löytää niistä uusia ulottuvuuksia. Vähän typeränä esimerkkinä, niin toisen sivun Noroin kimppuun käymisestä en ole koskaan pokkarissa pongannut Noroita (kuva on sen verran tumma). Sivuilla on myös käytetty värejä luovalla tavalla. Toki koirat on väritetty oman värisiksiin, mutta etualalla olevat tummat hahmot ovatkin yleensä punaisia! Samoin puhekuplien väri muuttuu usein. Pitänee hieman kiinnittää asiaan huomiota jatkossa, jos löytäisin jonkin kaavan siihen. Mutta uskoisin, että puhujan puheensävy vaikuttaa puhekuplan väriin...
Jaa vähän kuikuilin muita tämän luvun sivuja ja vaikuttaa enemmänkin siltä, että tauta vaikuttaa enemmänkin kuin puhujan mielentila. Vaalealla tautalla tumma puhekupla ja tummalla vaalea tai vähän eri sävyinen.
Sanomattakin on selvää, että yksi lemppareistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti