Postaus on ollut odottelemassa kuvien lisäystä marraskuusta lähtien, joten oli jo aikakin saada tämä "viimeisteltyä". Ensimmäinen Weed World tuli esiteltyä aika tarkkaan ja loput Worldit noudattavat pitkälle samaa kaavaa, joten nopeutin hieman postausvauhtiani ja esittelen kaksi seuraavaa Worldiä yhdessä. Lyhensin Weed Worldin joihinkin kohtiin WW:ksi.
|
Kannet |
Weed World 2:ssa on lisänä GB-paperihahmo sekä yhden sivun tarra-arkki. Weed World 3:ssa on Mer-paperihahmo ja hiirimatto. Kummastakin löytyy kahdeksan värisivua, joista aukeama on käytetty fanartin esittelemiseen. Mitä nyt olen katsellut fanarttia, niin yllätyin miten paljon saksanpaimenkoirakolmikkoa, Johnia, Jeromea ja Ronia, on piirretty. Weed Worldin julkaisemisen aikoihin Weed-pokkareita oli julkaistu Japanissa vasta 14-16 osaa. Ronilla oli suuri osa 14. osassa, kuten myös Jeromella, joten saksanpaimenkoirista selvästikin innostuttiin piirtämään enemmänkin taidetta.
|
WW2: Värisivuja |
|
WW2: Fanarttia (huomaa vas.alakulman söpöliinit :o)) |
Ensimmäisenä tarinana on yksi luku Rikiä, minkä jälkeen tulee pokkarin verran Weediä. Weedin alussa on pari sivua varattuna hahmosuhdekartalle ja pienelle hahmoesittelylle. Tarinan välissä on fanarttia ja -kirjeita ja juonen kulkua on esitelty joku vs joku -tyylisinä pätkinä.
Kakkosesta löytyy seuraavaksi Weed Gaiden -tarina Merin matka kokonaisuudessa. Kolmosesta Lonely Ronin Weed Gaiden -tarinasta puolet.Takahashi on taas kirjoittanut pienen tarinan labradoreistaan ja mukana on vielä kuvia Takahashin nelijalkaisista (kissakin näkyy pari kertaa).
|
WW3: Takahashin esittelyä |
Worldien viimeinen tarina on jonkun muun kirjoittama Wan Man Show. Tajusin jonkin aikaa sitten, että koirat haukkuvat japaniksi "wan wan", joten sarjakuvan nimi taitaa viitata tähän. Kolmosessa väsynyt mangaka heittelee puistossa palloa koiralleen, mutta nukahtaakin nurmelle. Tällä aikaa koira (ketun näköinen pystykorva) löytää leikkikaveriksi shiban. Shiban omistaja on likinäköinen nainen, joka ottaakin vahingossa väärän koiran kotia ja huomaa vasta kotona, että hänen poikakoiransa pissaa kuin tyttö ja palauttaa koiran puistoon. Mangaka ei koiransa katoamista ollut huomannut, vaan nukkui kaikessa rauhassa tietämättä koiransa seikkailuista.
|
WW3: Fanarttia ja Wan Man Show |
Mukava nähdä Weedin 2. Worldin kuvia kun satun omistamaan kolmosen ja nelosen. Tuohon kolmosessa olevaan tarinaan en olekaan kiinnittänyt varsinaisesti huomiota, jolloin oli ihan erikseen selattava kohtaus uusiksi. Hyvä juttu ja tässähän tuli pientä nippelitietoakin lisää.
VastaaPoista