sunnuntai 19. tammikuuta 2014

SSY: Yamaton tyylinmuutos

Merkkaan nykyään Yamatoaiheiset postaukset SSY-merkinnällä, jotta lukijat tajuaisivat, että kyseessä on eri sarja. Sarjasta olisi enemmänkin suunnitteilla juttua. :o)

Yamato-sarjan edetessä ei voi olla kiinnittämättä huomiota kuinka Takahashin piirtotyyli muuttuu pikku hiljaa. Olihan Takahashi vasta 23-vuotias sarjan alkaessa, eikä hän ollut ollut kuin vasta neljä vuotta mangakana. Laskelmat perustuvat siihen, että 2012 oli Takahashin 40-vuotisen uran juhlavuosi, joten herra aloitti 1972 mangan piirtämisen ja Yamato alkoi ilmestymään vuonna 1976. Takahashi on näköjään syntynyt vuonna 1953 ja on nyt 60-vuotias.

Näin vielä uransa alkuvuosina hänen tyylinsä kehittyi paljon enemmän mitä olemme Weedin aikana nähneet. Kyse ei ole pelkästään koirista, vaan myös ihmisten ulkonäkö muuttuu Yamaton aikana. Esimerkkinä kuitenkin nyt Yamaton ulkonäön muuttuminen sarjan aikana:


Kuvat on otettu omista pokkareistani 1 kuva/pokkari periaatteella. Ensimmäisestä pokkarista on kuitenkin kaksi kuvaa, minkä takia kuvia on 11. Kiinnitin itse ainakin huomiota korviin ja kuonoon. Korvat ovat ensimmäisissä kuvissa suipot ja suorat tai ulospäin suuntautuneet. Myöhemmin niiden koko päähän verrattuna kasvaa ja ne kaartuvat enemmän keskelle. Kuono ja nenä kasvavat myös ja pää hieman "pyöristyy". Ja rintalihakset erottuvat myöhemmin paljon selvemmin.

Alussa tuohon tyyliin kiinnittää enemmänkin huomiota, kun siihen ei ole tottunut. Joistain ruuduista myös huomaa, että Takahashi ei hallitse täysin koiran anatomiaa ja välillä asennot ovat vähän hassun näköisiä, mutta ei pahemmin. Plussa Takahashille siitä, että koirat poikkeavat ulkonäöllisesti toisistaan, että vaikka tyyli muuttuu, niin pystyy tunnistamaan kuka on kukakin. Ihmisten kohdalla minulla on vaikeuksia, kun monella gansterilla on lyhyt musta tukka, puhumattakaan sivuhenkilöistä.

3 kommenttia:

  1. Mukava tuo kuvakokoelma. Itsekin omistan yhden Yamaton osan, ja sen vanhaa piirtotyyliä on ollut mukava tarkastella. Ihmiset tosiaan tuppaavat näyttämään samalta, ja ne identtiset koulupuvut eivät auta asiaa yhtään :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, etten ole ainoa, jolla on ongelmia ihmisten tunnistamisessa. Ja ne pahuksen koulupuvut. :o)

      Poista
  2. Ohoh! Tuossahan onkin sitten oikein kunnon tyylinmuutos. Itse omistan osan 4 ja siinä Yamato muistuttaa ylälaidan keskimmäisiä kuvia hyvin paljon. Nuo alarivin oikeanpuolimmaiset ovat ehdottomasti suosikkini.

    VastaaPoista