Minua tämä on kiinnostanut jo pitkään. Eritoten, kun Meteor Ginissä kerrotaan näiden olevan veljeksiä. Tämä tuntui oudolta, sillä animessa, kuten mangassakaan heidän veljessuhdetta ei mitenkään korostettu. Tarkeimmin miettien, heidän sukulaisuutensa selittäisi sen, miksi he luottavat toisiinsa ja kykenevät toimivaan yhdessä. Vaikka he eivät rekeä vedä, he vetävät yhtä köyttä ja liikkuvat kohti samaa päämäärää: saada lisää valtaa.
Ulkonäössä näillä ei tunnu olevan mitään yhteistä, kun taas Hopeanuolen kuuluisimmat veljekset, Hornanhurtat, eroavat melkeinpä vain väritykseltään, joten yksi korva tai silmä ovat parhaimmat tuntomerkit, millä erottaa kait toisistaan. Mutsun valtiaille puolestaan on vaikea löytää heitä kaikkia yhdistävää tekijää. Rotu ja nimien alkuperä (vanhoja japanilaisten kuukausien nimiä) jäävät minun silmissäni ainoiksi todisteiksi heidän sukulaisuudesta.
Googlella lähdin etsimään huskeille todellisuuden vastineita ja kuten arvata saattaa, niin tuhoon tuomittu suunnitelmahan se oli. :o) Takahashi oli ottanut enemmänkin vapauksia suunnitelleessaan Uzukin ja Hazukin kasvonaamiot, joten vastinetta oli vaikea löytää. Yritin enemmänkin etsiä luonteeltaan sopivan oloista koiraa kuin väritykseltään täydellistä kopiota. Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu siperianhusky.net:in sivuilta, mistä tuli ahnehdittua myös perustietoa rodusta. Yksityisiin kuviin olen jakanut vain linkin sivulle. Viimeisen kuvan alkuperäisestä lähteestä ei ole tietoa. Animekuvat taas on GingaBoardin Free Image Gallerystä.
Siperianhuskeille on sallittua kaikki värit puhtaan valkoisesta eri ruskean ja punaisen väreihin, kuten myös sysimustaan. Olennaista siperianhuskeille on huomiota herättävät kuviot pään alueella. Mitään kriteerejä kuvioilla ei kuitenkaan ole.
Kisaragi
Kisaragi on Mutsun valtiaista se "tavallisimman" näköinen ja muistuttaa eniten oikeita siperianhuskeja. Silmien päällä olevat isot "laikut" ja siniset silmät ovat Kisaragin tuntomerkit. Kisaragi on ykköspomo, jota muut eivät kuitenkaan pelkää tai näe vastustajana. Hän on ansainnut toisten kunnioituksen ehkä enemmänkin rauhallisen asenteensa ja taktikoimistaitojensa avulla.
Minazuki
Pieni ja ketterä on mielikuva, joka minulla on Minazukista (ei taida kylläkään olla niin pieni). Huskien kuvia katsellessa tulin siihen tulokseen, että Minazuki on pohjaväriltään valkoinen ja selässä on iso musta laikku, kun tälläisiä versioita huskeista löysin. Valkoisten huskien kuvitellaan olevan muun värisiä huskeja arempia, mitä en nyt yhdistäisi Minazukiin... Ei tietystikään ole ensimmäisenä äänessä ja enemmän antaa veljiensä hoitaa sotimisen. En kuitenkaan epäilisi, etteikö Minazuki uskaltaisi puolustaa itseään ja muita tarpeen tullen.
Uzuki
Otsan ja poskien kautta menevää valkoista rengasta en yhdeltäkään huskilta löytänyt. Lähdin sitten metsästämään silmien ylle pyöreitä täpliä ja Uzukille löytyi hieno vastine tästä. Uzuki on johtajahahmo ja sanoisin, että ankaramman ja jämäkämmän oloinen kuin Kisaragi. Ei ole kuitenkaan itsekeskeinen tai huomionhakuinen. Sanoisin, että asemaansa tyytyväinen ja itsetietoinen hahmo.
Hazuki
Hazukin kuviointia en usko tuollaisenaan koskaan löytäväni. Siperianhuskeilla kuono on yleensä valkoinen, joten käänsin pään värit toisipäin ja etsin yhtä vaikuttavan näköistä maskia mistä sitten alin kuva valikoitui silmiensäkin takia. Ulkonäön perusteella Hazuki voisi olla pelottava ja vähän uhmakaskin, mutta näin ei Takahashi ole ajatellut. Hazukista ei tule mitään erityisiä luonteenpiirteitä mieleen. Ottaa muilta valtiailta käskyjä, mutta ei kuitenkaan paljoa omatoimisesti tee. Perus pomo ainesta: laumaansa Hazukilla on auktoriteettiä ja hyökätessä löytyy joukkojensa kärjestä. Enemmän toimija kuin ajattelija tyyppi.
Tämä ei nyt varsinaisesti liity ihan aiheeseen, mutta löysin Googlen kuvahaulla kuvan ruskeavalkoisesta huskysta, joka näyttää vähän Hakuroulta. http://www.bestakcpups.com/user/cimage/WildHeart3.jpg Ja innostuin itsekin etsimään Mutsun valtiaita muistuttavia koiria, Minazuki voisi olla väritykseltään Saddleback. http://www.huskycolors.com/rescue.html
VastaaPoistaKyllä tänne saa tulla muuten vaankin viestittelemään. Ja minun mielestä pysyit vielä aiheessa.
PoistaViimeisessä linkissä on oikein hyvä lista kaikista huskien väreistä. Ja olet aivan oikeassa, että Minazuki muistuttaa Saddleback-väritystä. Taitaa tuo minunkin koiraehdotus olla oikeastaan saddleback, vaikkakin haalea sellainen.