Gingarikas lomamatkalla Japanissa

Pitkästä aikaa lähdin taas kirjoittelemaan. Viimeinkin minulle tarjoutui tilaisuus käydä Japanissa ja vaikka lähdin ihan ihastelemaan kirsikankukkia ja nähtävyyksiä ja yleensäkin japanilaista kulttuuria, niin siinä välissä tuli myös etsittyä hieman Gingaakin.

Olin 10 päivän kiertomatkalla Osaka-Nara-Kioto-Tokio ja paluulennolle takas Osakaan, josta siis palasin puolitoista viikko sitten. Vähän liian aikaisin olin liikkeellä ja kirsikankukat olivat suurimmaksi osaksi vielä nupuillaan, mutta kokonaisuudessaan tämä oli yksi elämä mielenkiintoisista matkoista.

Gingan uusinpia käänteitä en ole erityisen aktiivisesti seurannut, mutta jos kävin marketissa tai mangakaupassa, pitihän sitä vilkaista löytyiskö jotain. Uusimmat Manga Gorakut tuli lopulta löydettyä, mutta näitä ei kyllä joka kaupassa ollut tarjolla. Saman huomasin the Last War:in kanssa, nimittäin vain yhdestä kaupasta Kiotosta lopulta löysin sarjaa.

Todistusaineistoa. Kymppi ei ollut vielä ilmestynyt.

Olen kuitenkin enemmän vanhempaan sarjaan kallellaan ja ainoa tietämäni paikka, mistä voisin löytää Jumppeja tai Hopeanuolta, oli Mandarake. Olen täältä aikaisemmin tilaillut Jumppeja ja on ollut luotettava kauppa ja hinnat kohdallaan. Kivijalkamyymälöitä Mandarakella on ympäri Japania ja Osakasta ja Tokiosta löytyy kaksi kappaletta. Osakan Grand Chaos -putiikki oli kävelymatkan päässä yöpymispaikastani, joten sitä kävin etsimässä. Paikanpäällä sitä tajuaa, ettei kyseessä ole mikään pikkuputiikki, sillä odotukseni eivät olleet mitenkään korkealla edes paikan löytämisen (ekat päivät kuljin karttascreenshottien avulla) saati paikanpäällisen valikoiman suhteen.

Ei tuosta ohi olis kävellyt.

Kauppa on keskittynyt 80-90-lukujen manga-, peli-, kortti- ja oheistuotemyyntiin ja tavaraa oli huutomerkin kera paljon. Ekasta kerroksesta bongasin todella hyvällä tuurilla myös Takahashin tuotantoa:

Käsi tärisi innostuksesta, mutta Yamatoa ja Hopeanuolta

Jumppeja sain vähän etsiä ja luovuin jo toivosta, että niitä putiikin neljästä kerroksesta löytyy. Olin itse asiassa luovuttanut ja lähdössä poispäin, kun löysin tutunnäköisiä kirjoja. Näille oli varattu ihan oma osasto! Weekly Shonen Jumppeja oli hajanumeroita aina 70-luvulta 90-luvulle ja muutamaa muutakin lehteä samalla lailla. Yamatoa julkaissutta Monthly Shonen Jumppia olisi myös löytynyt viiden kirjan verran. Mitä tulee Weekly Shonen Jumppeihin, niin Hopeanuolta sisältäviä julkaisuja (1984-1987 alkupää) löytyi suurin piirtein 15 kappaletta. Vertailin tätä myös Mandaraken nettimyyntiin ja vain murto-osan tästä oli ilmoitettu.

Polttaa, polttaa. Mainos 1. kerroksessa.

Löytyi lopulta!

Täältä valikoitui mukaan kaksi suht satunnanvaraista kirjasta, kun en yhtään ollut varautunut näiden löytöön. Hinnat on siinä kympistä alaspäin, riippuen mikä sarja on kannessa, joten suuresta investoinnista ei ollut kyse. Vaikka tulin puoliksi tyhjän laukun kanssa, tila ei silti olisi riittänyt useamman Jumpin hankintaan ja senkin takia pokkareita en tällä matkalla ostanut mukaan.

Kävin myös Tokion Mandarakessa Akihabarassa. Omasta mielestäni tämä ei ollut yhtä puoleensavetävä kuin Osakan. Perimmäisenä syynä pohjakerros oli vain tavaran sisäänottoa varten ja muihin kerroksiin pääsi vain paloportaita pitkin (tai ruuhkaisella hissillä). Valikoima oli kuitenkin samanlainen ja täältäkin löysin Jumppi-osaston, mutta kirjat olivat kunnolla kallellaan eli oletettavasti joku oli käynyt urakalla ostelemassa juuri 80-luvun Jumppeja. Yhden vielä uskaltauduin ostamaan '87 vuodelta, kun matka oli lopuillaan.

Kaikille kyselijöille olen sanonutkin, että Japanista jäi vielä paljon nähtävää ja varsinkin Kiotoon haluaisin palata vielä uudestaan. Aikataulu on vielä auki, mutta tilaisuuden tultua (eli Finnairin tarjousten) lähtisin varmasti taas matkaan.

Suomeen toin kaksi Manga Gorakua ja kolme Jumppia.

SSY: Lyhyttarina Bear hunter Fubuki

Tutustun Yamaton lyhyttarinaan Hagugin no go ennen itse päätarinaa ja tämän innoittamana ostin myöhemmin pääsarjan ja aloin himoita myös toista tunnettua Yamaton lyhyttarinaa. Samoihin aikoihin, kun hankin pääsarjan sattumoisin törmäsin tähän lyhyttarinaan Jumppeja hakiessani. Gingapediasta löytyy jotain tietoa sarjasta ja sen henkilöistä, joita linkittelin jälkikäteen.

 

Bear Hunter Fubuki on toinen Yamatosta julkaistu lyhyttarina kertoen Yamaton isän Fubukin vaiheista ennen kuin tästä tuli villikoira. Tarina julkaistiin vuoden 1981 Super Jumpissa yhdellä värisivulla. Kyseessä on karhukoiran tarina ja tätä ei voi olla vertailematta meille tunnetunpaan Hopeanuoleen samankaltaisuuksien takia, joten näin lähdinkin tarinaa purkamaan. 47 sivun tarinasta yhtäläisyyksiä löytyi 7 + 1.

 

 

 1. Sankarin syntymä  

Kunnon Takahashin tarina alkaa aina sankarin syntymästä tai varhaisnuoruudesta. Hopeanuolimaista tästä asetelmasta tekee vielä kylä, tuiskuava lumi ja lähellä siintävät vuoret. Emon omistajiin lukeutuu vanhemmat ja nuori poika, mutta Fubuki ei kauaa saa olla emonsa ja sisarustensa kanssa, sillä paikalle saapuu...

2. Ukko (Jūzaburō oikealta nimeltä, mutta en halunnut luopua hänelle antamastani lempinimestä) 

Jo pelkkä ulkomuoto kielii Goheen edeltäjästä; Hän on metsästäjä, jota karhu on haavoittanut vasempaan silmään. Ukon taustaa valoitettaessa jäin toivomaan samaa Hopeanuolen äreälle juoppometsästäjälle; Ukko oli ollut vuosia sitten karjaa vahtimassa lapsenlapsensa ja valkoisen pystykorvansa kanssa, kunnes karhu hyökkäsi lehmän kimppuun. Ukon ja tämän koiran mennessä ajamaan häirikköä pois, karhu hyökkäsi Ukon kimppuun ennen kuin tämä ehti laukaista asettaan. Ukko jäi haavoittuneena makaamaan maahan, kun taas hänen lapsenlapsensa ja koiransa saivat kuolettavat osumat karhun tassusta. Tapahtumia muistellen Ukko vannoo kostoa karhulle.

3. Koiran valinta 

Harmaantuneena Ukko on tullut hakemaan yhden pennuista itselleen koulutettavaksi karhukoiraksi. Emon siirtyessä toiseen huoneeseen muut pennut seuraavat perässä paitsi valkoinen, Fubuki, jää katselemaan miestä. Ukko retuuttelee pentua, mutta tämä ei pane vastaan tai kitise emonsa perään. Isäntä tarjoaa ruskeaa pentua Ukolle mukaan, mutta tämä alkaa huutamaan hännästä nostamisesta, joten Ukko ottaa Fubukin mukaansa. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4. Koulutus 

Vanhempana Fubuki osaa tavalliset istu-maahan-seuraa-käskyt. Kesä on jo pitkällä, kun Fubuki opettelee hakemaan ammutun linnun joesta (melkein odotan Johnin jo hyppäävän perään J). Seuraavaksi Ukko heittää linnun takaisin jokeen painojen kanssa. Tästä alkaa Ginillekin raskas hengityksen pidättämisharjoitus. Fubuki tuskailee pohjaan painuneen linnun hakemisessa Ukon räyhätessä rannalla niin kauan, että Fubuki tuo linnun takaisin.

5. Ukon terveydentila 

Gohee ei kunnolla tervehtynyt enää jalkansa menettämisen jälkeen ja Fubukin isäntä saa köhätaudin, kun Fubukin koulutus on saatu päätökseen. Kyläläiset haluaisivat Ukon sairaalaan, mutta Ukko ei suostu. Ukon ollessa vielä toipilaana kantautuu kylälle tieto uhkaavasta karhusta karjan lähellä. Kyläläiset kokoontuvat sankoin joukoin karhunkaatoon. 

 

 

6. Rikioh

Metsästäjien joukossa yhdellä virnistelijällä on mukanaan tosakoira, jonka ristin heti nähtyni Rikiohksi. Petyin, kun tämän nimeksi paljastuikin Raiden. Virnistelijä piti Ukkoa selvästi uhkana Fubukin takia ja Ukko heittää Raidenille karhunlihaa, jonka tämä hotkaisee heti suuhunsa. Metsälle lähdettyään karhu löytyy helposti, sillä se on jäänyt syömään kiinnisaamansa lehmän. Fubuki ja Rikioh ryntäävät karhun perään, kunnes tämä kääntyy ympäri jäätyään saarretuksi rotkon reunalle. Fubuki joutuu väistelemään karhun iskuja, kun taas Rikioh, eikun Raiden, tarraa kiinni karhusta ja karhu läimäyttää painollaan koiran pään murskaksi. Metsästäjät pääsevät tässä välissä ampumaetäisyydelle karhusta ja ampuvat yhtä aikaa. 

 

 

7. Karhu ja koira putoavat rotkoon Ukon silmien edessä 

Goheen ampuessa Akakabuton silmän tämä tippuu Shiro suussaan rotkoon. Fubukissa tarina on ontuvampi: Luotien voimasta karhu horjahtaa rotkon reunalle ja jää roikkumaan etutassuistaan. Karhu on juuri putoamaisillaan, kun Fubuki syöksyy ottamaan karhusta kiinni ja he molemmat putoavat rotkon pohjalla virtaavaan jokeen. Ukko menee tästä järjiltään, riisuu päällysvaatteensa ja hyppää perään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

+ Weed-elämys: Karhu ei kuollut vielä luotisateesta ja putoamisesta, vaan oli yhä nippanappa elossa. Koskesta löytyi puunrunko, josta törötti terävä oksantynkä. Kääntämällä karhua Fubuki sai lävistettyä karhun vatsan oksaan aivan kuin Weed lävistää P4:n.

Lopusta en enää löytänyt yhtäläisyyksiä. Ukko ei itse selvinnyt putouksesta jokeen, vaan hänen ruumiinsa löytyi alajuoksulta. Fubuki jäi joksikin aikaa vahtimaan hautakiveä ja ihmiset kävivät kiitollisina ruokkamassa sitä. Kukaan ei kuitenkaan ottanut Fubukia hoitoonsa ja se jäi isännättömänä vuorille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

 

Tämä on ollut yksi lempikappaleistani aina sen lukemisesta lähtien. Tarinan asettelu on todella lähellä Hopeanuolen alkupään tapahtumia, mutta kuitenkin hieman erillainen; Hopeanuolessa tarina etenee pääosin Daisuken näkökulmasta, kun taas Bearhunter Fubukissa Ukon. Tämä ehkä luo tunnelmasta raskaamman, kun pääroolissa on kostonhimoinen vakava metsästäjä. Tarinassa ei myöskään viljellä ollenkaan huumoria, kun taas Hopeanuolessa Daisukella on alussa rääväsuisena poikana myös huumorirooli. Bear hunterissa Daisuken asemassa oleva Fubukin emon perheen poika vilahtelee aina välillä ruuduissa, mutta on enemmänkin pelokas kuin nenäkäs eikä sen takia ole tunkemassa innolla toimintaan mukaan. Bear huter Fubukin karhulla ei ole mitään erityisiä tuntomerkkejä, joita olisin kaivannut todisteeksi, että sama karhu ilmaantui kumpanakin kertana. Tätä miettiessä Akakabuton punainen harja ei tunnu niin typerältä idealta, kun kyseessä on kosto tietylle yksilölle.

Olisin kyllä suonut Ukon näkevän kostonsa täyttyneen. Hopeanuolessa Gohee kouluttaa Hopeanuolesta karhukoiraa päällimmäisenä mielessään kosto Rikin ja muiden koirien puolesta sekä jalkansa menetyksestä. Akakabutosta kasvaa kuitenkin uhka niin koirille kuin ihmisille, jolloin välienselvittely ei enää ole vain Goheen ja Akakabuton välinen asia. Fubukissa SE karhu on suoran vihan kohteena vain Ukolle, eikä muille metsästäjille tai Fubukille, jolloin koston täyttyminen olisi ollut päähuipennus Fubukin isännän tarinalle. Mutta karhun seivästettyään Fubuki nousee tarinansa päähenkilöksi ja Ukon loppu esitellään vain hautakivenä.

Harvemmin alennun haukkumaan Takahashin hahmoja, mutta en keksi montaakaan sanaa kuvaamaan Fubukia. Kansilehdessä Fubuki makaa maassa terävän näköisenä, mutta tarinan sivuilla se on vain uskollinen metsästyskoira vailla omaa mielipidettä ja (koiramaiseen tapaan) se ei näytä ottavan omakseen Ukon kostonjanoa. Hopeanuolessa koirat joko ottivat isännän päämäärät omikseen (kuten Riki, Akame tai John) tai löysivät oman syyn taistella (kuten Gin pelastaakseen Daisuken, Cross kostaakseen ystäviensä kuoleman). Fubuki taas tuntui jotenkin piittaamattomalta kohteluunsa ja tehtäväänsä. Ukon valitessa pentua Fubuki ei reagoi Ukon roikotteluun tai korvasta kiskomiseen. Gin paljasti hampaansa ja kävi kivusta välittämättä kiinni käteen, jolloin Fubukin versio olla edes puolustamatta itseään tuntuu oudolta ainakin näin Ginin ja siskon koiran korvien tarkastuksen aiheuttamaan reaktioon tottuneena. Fubuki kuitenkin luo vahvan suhteen isäntäänsä ja Fubukin Ukko osoittaa Goheeta enemmän kiintymystään koiraansa, esimerkiksi kutsuessaan sen vierelleen nukkumaan ollessaan sairaana.

Missään en ole kuullut varmistusta Bear hunter Fubukin olevan Hopeanuolen edeltäjä, mutta tämä pohdinta sai minut entistäkin vakuuttuneemmaksi tämän olleen alkusysäys Hopeanuolen tarinalle ja kenties alkuperäinen hahmotelma koko sarjan juonikaarelle.

Manga Goraku ja Orion

Silloin tällöin tulee mainittua, että Manga Gorakuita on vaikea löytää edes parin vuoden takaisia lehtiä. Näitä minulle on siunautunut vain pari vanhempaa, mitä nyt Akamesta hankin enemmän heti lukujen ilmestyttyä ja Last warista ensimmäisen luvun. Olin siis todella täpinöissäni kun sain monen vuoden etsintöjen jälkeen sattumalta viimeisen haluamani Orion-kantisen Manga Gorakun: 100. luvun.

Orion pääsi kanteen kaksi kertaa 1. luvun ja 100. luvun numeroissa neljän vuoden aikana elikkä vain tärkeimmissä merkkipaaluissaan. Orion jatkui aina lukuun 239 asti 30:n pokkarin verran, mutta jopa Akamesta julkaistiin vuoden ja viiden pokkarin aikana kaksi värisivuista lukua, joten Orion ei ollut koskaan mikään lukijamenestys. Manga Gorakuissa kanteen pääsy tarkoittaa automaattisesti myös värisivuja, vaikkakin vain kolmea-neljää sivua. Ensimmäisen luvun värisivut ovat varmaan kaikille suht tuttuja, mutta 100. luvun sivuihin en ole weedpediaa lukuunottamatta törmännyt. Liekö monella keräilijälläkään tätä hallussaan?

Neljäs sivu onkin sitten mainossivu ja ettei tässä ole kyseessä aina silloin tällöin myytävä näkyvät kirjansuojukset.

Manga Gorakuja minulla on ehjänä 15 kappaletta. Moni on vuosilta 2012-13, sillä sain pakettina joitain peräkkäisiä numeroita noilta vuosilta. Tuuri oli kuitenkin hyvä ja sain Orionin luvun, missä Andy esiintyy ensimmäisen kerran (Tosin tätä tavoittelinkin.) Muuten tiedänkin Orionin tapahtumat vain suurin piirtein ja olen antanutkin itseni spoilaantua kaikista juonikuvioista, mutta uusista hahmoista tunnistan vain kourallisen kuvien perusteella ja niidenkin motiivit ja suhteet jäävät usein arvailuasteelle. Pokkareita rupean keräämään vasta suomennettuna.

Hopeanuolen suosio

Uru esitti Kaksoissolassa jo kuukausia sitten mielenkiintoisen kysymyksen Hopeanuolen suosiosta Shonen Jumpeissa, joten en voinut olla itsekin pohtimasta tätä.

Jollain tasolla on ollut tiedossa, että Hopeanuoli ei ollut erityisen suosittu sarjan alettua ilmestymään Jumpeissa. Koirien laittaminen puhumaan oli sarjan pelastus ja suosio lähti tästä nousemaan niinkin pitkälle, että Hopeanuolesta tehtiin lopulta anime ja sarjaa jatkettiin pääpahis-Akakabuton kuolemankin jälkeen. Susiosan saama vähäinen kiinnostus kuitenkin tiputti sen pois animesta ja saaga päättyi nopeasti.

Perimätieto kertoo, että jokaisessa Shonen Jumpissa oli kysely, mistä sarjasta halusi lukea jatkoa ja sarjat laitettiin näin järjestykseen suosionsa mukaan. Urun ajatuksena oli, että sarjat esitettäisiin lehdessäkin suurin piirtein tässä järjestyksessä; suosituin sarja lehden alkupäässä ja tästä julkaistaisiin eniten ekstraa eli värisivuja ja saisi eniten kansipaikkoja.

Wanha kuva

Näiden lehtien kerääjänä pystyin mututuntumalla arvioimaan, että Hopeanuolen löytää (valitettavasti) yleensä aina lehden loppupäästä. Jos vielä miettii Hopeanuolen Jumppien kansijulkaisuja, niin kahden lehden kuudesta voin nähdä johtuneen sarjan suosiosta ja muiden ollessa näitä "pakollisia" vuosikertoja ja sarjan promootiokappaleita. Mikäli näin menetellään myös muidenkin sarjojen kohdalla, ykköspaikka ei tarkoita suoraan lehden suosituinta sarjaa, mutta tätä tutkiessani huomasin, että järjestyksellä on kuitenkin korrelaatio suosion kanssa.

Törmäsin vielä yhteen englanninkieliseen blogiin, jossa listattiin Shonen Jumppien sarjojen rankingeja viime vuosilta. Tämän mukaan Jumppien sarjojen suosio tosiaankin mitataan lukijakyselyllä ja tulokset ovat nähtävissä 8 viikon päästä julkaistun Jumpin sisällysluettelosta. Tämän mukaan värisivullisia sarjoja ei huomioida ranking-listalla, sillä nämä ovat julkaisijan valitsemia ja niiden järjestys ei vastaa lukijakyselyn tulosta. (Näiden ranking-listojen selittämiseksi bloginpitäjä on julkaissut puolen tunnin youtube-videon. :) )

Minulla oli kuitenkin kaikki tämän perusteelliseen tutkimiseen vaadittava tieto helposti saatavilla, joten lähdin tätä lopulta selvittämään. Ensinnäkin tänne japaninkieliselle sivustolle on listattu jokaisen Hopeanuolen julkaisun aikana ilmestyneen Jumpin sisällysluettelo. Tästä oli siis helppo poimia GNG:n järjestys jokaisessa lehdessä ja sain tehtyä kauniin "suosiokäyrän".

Tämä kaipaa vielä hieman lisäohjeita. Y-akselilla on sarjan järjestysnumero. Ykkönen tarkoittaa ensimmäistä sarjaa lehdessä, taas viimeinen paikka vaihteli 15-16 välillä, paitsi 1987 sarjojen määrä kasvatettiin 17:ään. X-akselilta taas löytyy Jumpin numero väliltä 1-52/vuosiluku 1983-97. Excelillä kokeilemalla sain vielä aikaan muutosta hyvin kuvaavan käyrän. Pirukseni keräsin vielä Dragon Ballille samaan malliin lehden järjestyspaikat GNG:n ajalta. Eipä siitä sen enempää, kuva puhuu kyllä puolestaan.

Kahdeksan viikon sääntöön en nyt puutu, mutta pitäkää mielessä kuvaa ihmetellessänne, että järjestys on määräytynyt jo aiempien lukujen perusteella. Yritin kuitenkin tulkita kuvaajaan yleisesti ja sen perusteella Hopeanuolen alkutaival parin ensimmäisen pokkarin aikana oli jyrkkää alamäkeä. Siinä vaiheessa, kun Gin jaa arpensa otsaan ja koirat alkavat puhumaan, tapahtuu notkahdus parempaan. Sarja nousi lehden keskivaiheille Igojen ja Kougien välien setvittelyn ajaksi, mistä sijoittuminen hivenen laski, mutta pysyi tasaisena. Animen ilmestyminen saattaa olla suurempi syy kuin susiosan aloitus pienelle suosion kasvulle uuden saagan alussa. Omaan silmääni näyttäisi siltä, että susiosa oli vakiintumassa samalle tasolle kuin mitä se oli suurimmaksi osaksi Hopeanuolen Akakabutosaagan aikana. Mahalasku alkoi sen jälkeen, kun keisari Gaian alaiset astuvat kuvioihin. Loppu oli nolo, sillä GNG taisteli Jumpissa enää vain jumbopaikasta, minkä luulen lopulta olleen syy sarjan äkilliseen lopettamiseen.

Tämä tosiaan pyöri kauan minun koneella, kun en mitenkään jaksanut viimeistellä kuvaajaa, mutta uskon, että muitakin aiheesta kiinnostuneita löytyy, joten tämä päätyi lopulta tuhtina pakettina blogiin julkaistavaksi. :)

The Last War:in eka luku netissä!

Luulin, että viime postaukseni on jostain toukokuulta, mutta ilokseni olen antanut elonmerkkejä vielä heinäkuussa, joten olo keveni heti, kun vain pääsin kirjautumaan blogiini. Nyt olisi tarkoituksena aktivoitua edes parin postauksen verran, että saisin puolivalmiita kirjoituksia ja suunnitelmia eteenpäin.

Tuttuun tapaan linkkaan Nihonbungeishan julkaisemia sarjamaistiaisia.

Ginga the last war -sarjan ensimmäinen pokkari julkaistiin tällä viikolla ja ensimmäinen luku (31 sivua) ilmaantui heidän nettisivuilleen kaikille luettavaksi:
http://www.nihonbungeisha.co.jp/goraku/ebook/lastwars/#target/page_no=1

Linkki vielä Nihonbugeishan nettisivulle, josta sarjaa klikkaamalla aukeavat muidenkin ekirjat:
http://www.nihonbungeisha.co.jp/goraku/list/

The last war:in värisivuja ei näköjään oltu säilytetty? :(

Kokoelma arvoisellaan paikalla

Kesän kiireet alkavat olla minulla takana päin ja lopputuloksena muutin juuri isompaan asuntoon Kuopion keskustaan. Asunnon suhteen minulla oli tarkat kriteerit, joista jouduin aika vähän loppupelissä joustamaan, mutta yksi harras toiveeni kuitenkin toteutui ja asunnosta löytyi viimeinkin tilaa Ginga-kokoelmani kattavalle kirjahyllylle.

Jotkin mangat hakevat vielä paikkaansa ja Weedin suomijulkaisuista osa on vielä laatikoissa purkamatta (omistan 26 numerosta uusimpaan). Minusta tuntui luontevalta laittaa nämä esille teemoittain kuin julkaisutyypin mukaan. Ylähyllyllä vasemmalla on Takahashin muuta tuotantoa ja yksittäisiä osia, niin Shin Gaidenit kuin Gamut suomenkielisinä ja alkuperäisjulkaisuina. Oikealta taas löytyy Hopeanuolen kuusi ensimmäistä Jumppia ja suomenkielinen erikoispainos ensimmäisestä pokkarista, mistä Jumppien samaiset luvutkin löytyvät, vieressä Ginga Densetsu Akamen Manga Gorakuja. Toiseksi ylimmältä hyllyriviltä löytyy "peruskauraa" eli vasemmalta löytyy Hopeanuolen suomijulkaisu 4. julkaisun kanssa ja oikealta Weedin suomijulkaisu ja yksittäisiä erikoisjulkaisuja. Kolmannelle hyllyriville taas sijoitin Hopeanuolen Jumpit, Orionin Manga Gorakut ja kolme minulla vielä olevaa Weed Worldiä. Alimmaisena löytyy puolestaan Yamato-kokoelmani.

Syksyllä minulla tulee kuluneeksi kolme vuotta keräilyn aloittamisesta. Aloituskohdaksi ajattelen ensimmäisten Jumppieni hankkimista, sillä tätä ennen omistin vain ilmestyneet suomimangat ja 3-4 japaninkielistä mangaa. Näihin kuului Meteor Gin, Shin Gaiden 1, Anju to Jiroumaru sekä yksi japaninkielinen Weed, muistaakseni osa 31. Näistä jäljellä on enää Meteor Gin ja kaikki muut kirjat olen hankkinut juuri tämän kolmen vuoden sisällä (Se on vieläkin jossain pahvilaatikossa, joten ei näy kuvissa). Tunne on ollut mahtava, kun viimeinkin saa ihastella keräilyn tuotoksia kokonaisuutena ja pari päivää olenkin vain välillä jäänyt tuijottamaan ylpeänä aikaan saannostani. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään suuria must-hankintoja mielessä, vaan ne mitä olen halunnutkin, olen vuosien aikana saanutkin kerättyä. Hyllyjä jäi vielä tyhjäksi, joten vielä olisi kyllä varaa hankkia lisää julkaisuja.

Uusin Weed-julkaisu

Tilasin pakettini mukana kerrankin vähän tuoreenpaa materiaalia nimittäin Weedin uusimmasta julkaisusta kolme ensimmäistä osaa.

Eritoten ensimmäisen ja toisen kirjan kannet herättivät mielenkiintoni yksinkertaisuudellaan ja toisen kannen Ken oli hyvin onnistunut valinta ja tyylikin on minun silmää miellyttävä. Kuten arvata saattoi, niin juoni ei ole miksikään muuttunut alkuperäisestä. Näihin oli sentään omat hahmoesittelyt tehty ja ensimmäisellä sivulla oli mustavalkokuva kannesta ilman tekstejä, mikä näyttää myös todella upealta. Välillä on mukava nähdä kuvia jossa on tilaa hengittää. Juuri näiden kahden ensimmäisen osan kannen takia halusinkin saada nämä osat käsiini, vaikka kolmas osa ei enää säväytä minua.

Hienoa bongata näistä jotain muutakin tuttua: Rinne-sarjasta tehdään anime!

Jotain ekstraa näihin oli sisällytetty. Ei tosin ihan suomalaisille mieluista, sillä näissä kolmessa osassa oli sivujen välissä 4-5 sivua Takahashin haastatteluja. Juuri julkaistussa neljännessä osassa taas pitäisi tulla pari tarraa mukana.

Haastattelun ekasivu

Takasivun mainoksia muista Ginga-sarjoista